Valikko

Pukki tulee taas

Jos kauppiaiden odotuksia on uskominen, käsillä on paras digituotteiden myyntijoulu sitten vuoden 2000. Ja silloinhan tunnetusti rahaa tulvi kaikille kaikista ovista ja ikkunoista. Nyt kaikki myyjät raportoivat jopa useiden satojen prosenttien kasvusta verrattuna viime vuoteen.

Joulumyynnin hittituotteiksi kauppiaat povaavat erilaisia tietokoneiden päivitysosia kuten laajennuskortteja ja litteitä näyttöjä, langattomia tuotteita kuten hiiriä ja wlan-verkkoja, tallennuslaitteita kuten dvd- ja mp3-soittimia sekä perinteisempiä digikameroita, valokuvatulostimia ja pc-pelejä. Dvd-rintamalla kysyntä kohdistuu nimenomaan polttokykyisiin asemiin.

Etenkin joidenkin mp3-soittimien ja suosikkipelien arvellaan jopa pääsevän loppumaan, jos kysyntä jatkuu kiivaalla tasolla jouluun saakka. Esimerkiksi digikameramarkkinat tulevat tänä vuonna lähes kaksinkertaistumaan Suomessa noin 350 000 myytyyn kameraan, joista jopa puolet myydään loka-joulukuussa.

Juuri nyt käsillä ovat ne hetket, kun odotusten toteutuminen mitataan. Luultavaa on, että pukin konttiin ovat päätymässä pienemmät ja halvemmat täydennys- ja laajennustuotteet, ja itse tietokoneiden hankintaa lykätään entistä useammin yli vuodenvaihteen.

Tietokoneista – ja pöytäkoneiden lisäksi myös kannettavista - on yllättävän nopeasti tullut kulutustuotteita, joiden alennusmyyntien alkamista kotitalousasiakas jaksaa odotella yli joulun ja vuodenvaihteen. Ehkä niiden hinnat ovat palkansaajalle vielä sen verran korkeita, että ne ylittävät useimpien pukkien lahjabudjetin. Ja yritykset eivät uusintasykleissään juokse alennusten perässä.

Tunnetusti rautaa voi ostaa ja sen levinnäisyyttä mitata, mutta vasta sisällöt ja palvelut tekevät hankinnoista oikeasti hyödyllisiä. Kiinteähintaisen laajakaistan myötä palveluihin pääsee käsiksi kohtuuhintaan ja myös niiden tuottamisesta tulee vähitellen kannattavaa. Toivottavasti pukki poimii konttiinsa kiinteän tavaran lisäksi myös aineettomia hyödykkeitä ja palveluja.

Monen laskuvuoden jälkeen uusi nousu on kaikkien alalla toimivien mieleen ja tulee tarpeeseen. Se valaa uskoa siihen, että vaikka tietoteknologia on maallistunut arkiseksi toiminnaksi, uusille innovaatioille riittää yhä käyttöä ja uusia käyttäjiä.

Tämä lehti on ITviikon tämän vuoden viimeinen numero ja päättää lehden viidennen vuosikerran. Seuraavan kerran ITviikko ilmestyy tammikuun kuudentena päivänä 2005. Ensi vuosi tuo lukijoille mukanaan useita iloisia yllätyksiä, joista ensimmäinen on ITviikon ilmestymiskertojen kasvu viidellä kaikkiaan 45 numeroon.

Mukavaa ja rauhaisaa joulunaikaa ja vuodenvaihdetta kaikille ITviikon lukijoille!

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Tokmanni tulee monen Anttilan tilalle – miten käy muille?

    9. 9

      Martti Kiuru Terveystalon toimitusjohtajaksi

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää