Valikko

TeliaSonera ruotsalaistuu kun valtiokin luopuu osakkeista

Kaikki Soneran sisäiset viestit, virallisia protokollapuheita lukuunottamatta, kertovat, että TeliaSonera Finlandista on tulossa pelkkä myyntiyhtiö. Strategiset ja jopa taktiset toiminnot ovat siirtymässä Ruotsiin.

Suomen valtion keskiviikkoinen päätös myydä noin viisi prosenttia TeliaSoneran omistuksesta eniten maksavalle ja mahdollisimman nopeasti, vahvistaa tätä kuvaa. Helsingin pörssissä yhtiön kurssi reagoi osakkeiden myyntiin laskemalla aamulla 2,4 prosenttia 4,46 euroon. Valtio saanee kuitenkin miljardinsa osakkeista.

Nokia Networksin johdon vaihdos herätti pienoisen kohun suomalaisissa medioissa, mutta sijoittajat eivät sille juuri korvaansa lotkauttaneet. Yhtiön johtoportaassa on edelleen epätavallisen suuri osuus pitkään, yli kymmenen vuotta korkeimmalla portailla viihtyneitä johtajia.

Nokian kurssi laski perjantaina 2,9 prosenttia 12,29 euroon. Keskiviikkona aamupäivällä kauppaa käytiin 12,15 euron hintatasolla.

Jos Nokia antaa ennakkotietoja loka-joulukuun tuloksestaan, se luultavasti tapahtuu lähiaikoina, sillä loka-marraskuun lukujen pitäisi alkaa olla selvillä.

Lisäpaukkujatuotemyyntiin

Riskisijoittaja Nokia Venture Partners kertoo perustaneensa uuden sadan miljoonan dollarin rahaston keski- ja myöhäisen vaiheen teknologiayrityksille. Rahasto sijoittaa mobiiliteknologian yrityksiin, joilla on jo kaupallinen tuote, jotka nauttivat liikevaihtonsa merkittävästä kasvusta, ja joiden teknologiaa ollaan omaksumassa suurten yritysten kuten Nokian toimesta.

Uuden rahaston tuki vahvistanee erityisesti kohdeyritysten markkinointi- ja myyntipanostuksia.

Investointipankki UBS on nostanut tietotekniikkapalveluja tarjoavan TietoEnatorin osakkeen hintaennusteen 28 euroon 26 eurosta. Perjantaina TietoEnatorin kurssi päätyi 23,92 euroon. Keskiviikkona aamupäivällä osakkeen hinta oli 23,67.

Ehkä konsernijohtaja Matti Lehden nimittäminen Helsingin kauppakorkeakoulun sivutoimiseksi kansleriksi nosti yhtiön osakkeita UBS:n silmissä.

Tietotekniikan palveluyritys Tieto-X kertoi perjantaina loka-joulukuun liikevoiton heikkenevän selvästi viime vuodesta. Yhtiön kurssi laski 2,2 prosenttia 4,05 euroon.

Tieto-X:n koko vuoden liikevoiton ennen liikearvon poistoja odotetaan kuitenkin nousevan merkittävästi viime vuotta suuremmaksi ja olevan noin kolme miljoonaa euroa. Viime vuotta vastaavaa liikevoittoa kertyi 2,5 miljoonaa euroa.

Telemarkkinoillavilkasta

Euroopan suuria pörssejä vetivät alkuviikosta teleyhtiöiden osakkeet, kun Telecom Italia ilmoitti aikovansa tehdä ostotarjouksen lopuista matkapuhelinyksikkönsä TIM:n (Telecom Italia Mobile) osakkeista. Telecom Italia omistaa nykyisin 56 prosenttia TIM-operaattorista.

- Uutinen on vahvistanut tietoliikennekonserneihin kuuluvien matkapuhelintyttärien osakkeita. Markkinoilla on uumoiltu, että Italian kuvio voisi toistua myös muualla, eräs analyytikko totesi uutistoimisto Bloombergille.

Esimerkiksi espanjalaisen Telefonican matkapuhelinyhtiön Telefonica Movilesin osake oli lähes viiden prosentin nousussa. Emoyhtiön osakekurssikin vahvistui reilun prosentin.

Hollantilaisen Versatelin osake oli lähes seitsemän prosentin nousussa Die Welt -lehden kerrottua, että ruotsalainen teleyhtiö Tele2 käy neuvotteluja hollantilaisyhtiön ostamisesta. Versatel tarjoaa tietoliikenneratkaisuja yrityksille.

Tämä teleosakkeiden vilkas vaihto ja kurssinousu saattaa selittää, miksi liikenne- ja viestintäministeriön päätti pikamyydä TeliaSoneran osakkeita juuri nyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää