Valikko

Kiina painosti EU:ta poistamaan asevientikiellon

EU:n vaate- ja tekstiiliteollisuus pelkäätukehtuvansa kiinalaisten alle ensi vuonna,jolloin tuonti-kiintiöt poistuvat.

Kiinan pääministeri Wen Jiabao painosti eilen Haagissa EU-maita sallimaan aseidensa viennin Kiinaan, mihin tuli kielto vuonna 1989 Taivaallisen rauhanaukion verilöylyn takia.

EU:n puheenjohtaja Hollannin pääministeri Jan Peter Balkenende ei antanut Jiabaolle vielä tarkkaa päivämäärää, milloin EU poistaa asevientikiellon.

EU:n ja Kiinan huippukokouksen isäntä loi kuitenkin kiinalaisiin vieraisiinsa uskoa eurooppalaisten aseiden nopeasta saamisesta.

Asevientikielto ei poistu vielä tämän vuoden puolella, koska asia ei ole ensi viikon torstaina alkavan EU-maiden huippukokouksen asialistalla.

EU voi poistaa asevientikiellon yhteisellä julistuksella, jonka takana on oltava kaikkien jäsenmaiden.

Ranska, Saksa ja Italia kannattavat voimakkaasti aseviennin aloittamista Kiinaan, mutta Britannia ja Hollanti suhtautuvat siihen ennakkoluuloisesti.

Suomi kuuluu maajoukkoon, jonka mielestä jo vanhentunut asevientikielto voitaisiin poistaa.

– Katsomme, että asevientikielto ei huononna tai paranna ihmisoikeustilannetta. Asevientikiellon piti olla poikkeusjärjestely, mutta nyt se on ollut voimassa jo 15 vuotta. Tämä on hullu tilanne, sanoo tutkimussihteeri Annikki Arponen ulkoministeriöstä.

Arponen muistuttaa voimassa olevista aseviennin käytännesäännöistä, joita voidaan käyttää aseviennin tarkkailuun, valvontaan ja myös rajoittamiseen.

– Kiinan kohdalla kannattaisi siirtyä käyttämään samoja systeemejä, joita noudatetaan joka puolella maailmaa, sanoo Arponen.

Tekstiiliteollisuuden tuet kiistan aiheena

EU:n ja Kiinan korkein johto keskustelivat eilen myös vaatetus- ja tekstiiliteollisuuden ongelmista, joita kiinalainen halpatuotanto on synnyttänyt EU-alueelle.

EU, USA ja Kanada joutuvat poistamaan Kiinan WTO-jäsenyyden takia kiinalaisten vaatteiden ja tekstiilien tuontikiintiöt ensi vuoden alusta, jolloin länsimaiset tuottajat pelkäävät tukehtuvansa kiinalaisten alle.

Euroopan komissio on ehdottanutkin jäsenmaille, että EU lopettaisi ensi heinäkuun alussa kiinalaisen tekstiiliteollisuuden tullietuudet, joita EU myöntää kehitysmaille. Kiinalaisvaatteilta tullietuudet on jo poistettu.

Kauppakomissaari Peter Mandelson vihjaili, että Kiinan valtio on tukenut WTO:n sääntöjen vastaisesti tekstiiliteollisuuttaan, joka on selvinnyt viime vuodet lähes ilman konkursseja.

Tämä johtuu komission mielestä siitä, että kiinalaiset tekstiilitehtaat ovat saaneet valtion takaamia lainoja markkinakorkoja halvemmalla.

EU:n ja Kiinan välisen kaupan arvo nousi viime vuonna jo 41,2 miljardiin euroon, mikä merkitsee kaupankäynnin tuplaantumista neljän viime vuoden aikana.

Kiina on EU:n vientiteollisuudelle kolmanneksi suurin markkina Yhdysvaltojen ja Sveitsin jälkeen.

Kiinalaisyrityksille EU on puolestaan toiseksi suurin vientimarkkina Yhdysvaltojen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    9. 9

      Sijoittajat varuillaan ennen Italian äänestystä – 8 pankkia vaarassa kaatua

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää