Nokian Renkaat nostaa hintoja 3-6 prosenttia vuoden alussa

Toimitusjohtaja Kim Gran uskoo raaka-aineiden hintojen nousun tasaantuvan ensi vuonna

Nokian Renkaat nostaa vuoden alussa renkaiden hintoja raaka-aineiden hinnannousun takia. Myös muut rengasvalmistajat ovat korottamassa hintojaan kustannusten kasvun ja vahvan kysynnän takia.

– Tähtäämme vuoden alussa 3-6 prosentin hinnankorotuksiin tuoteryhmästä riippuen, kertoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Kim Gran.

Renkaiden raaka-aineet ovat nousseet kohteesta riippuen 5–20 prosenttia tänä vuonna

– Eniten ovat nousseet synteettiset kumit, jotka ovat öljysidonnaisia materiaaleja. Myös tukimateriaaleina käytettävät polyesterit ovat kallistuneet selvästi.

Renkaiden raaka-aineista 80 prosenttia on öljysidonnaisia joko suoraan tai välillisesti. Raakaöljyn kallistuminen onkin tärkein yksittäinen syy hintojennousuun. Öljyn hinta on kallistunut lähes 30 prosenttia tänä vuonna.

Rengasvalmistajat ovat jo nostaneet hintojaan kuluvana vuonna kaikilla markkinoilla. Korotukset ovat menneet myös läpi, koska renkaiden kysyntä on ollut selvässä kasvussa usean heikon vuoden jälkeen.

Granin mukaan kysynnän kasvusta johtuen valmistajat ovat saaneet hinnankorotukset läpi, mikä on vaikuttanut positiivisesti koko alan kannattavuuteen.

– Renkaista ja tietyistä raaka-aineista on ollut jopa pulaa. Kyse ei ole ollut enää hinnasta vaan jopa saatavuudesta, Gran selvittää.

– Tämä on ollut aika poikkeuksellinen vuosi rengasalalla sikäli, että maailmanlaajuisesti kokonaismarkkinat ovat kasvaneet yli viisi prosenttia, mikä on erittäin harvinaista, koska tämä on kypsä ala.

Normaalisti markkinat kasvat noin prosentin vuodessa.

”Hintojen nousu taittuu ensi vuonna”

Gran uskoo, että ensi vuonna raaka-aineiden kysynnän kasvu taittuu, kun Kiinan talouskasvu on hidastumassa.

Rengasmarkkinat ovat 56 miljardin euron eli 75 miljardin dollarin arvoiset. Kolmen suuren eli ranskalaisen Michelinin, japanilaisen Bridgestonen ja amerikkalaisen Goodyearin markkinaosuus on yhteensä runsaat 60 prosenttia.

Maailman toiseksi suurin valmistaja Bridgestone on Nokian Renkaiden suurin yksittäinen omistaja noin 19 prosentin osuudella.

Bridgestone ilmoitti keskiviikkona nostavansa Bridgestone- ja Firestone- merkkisten renkaidensa hintoja 5–10 prosenttia.

Korotukset tulevat voimaan asteittain ensi vuoden alusta alkaen. Bridgestone korottaa hintoja Aasiassa, Lähi-idässä ja Afrikassa sekä entisen Neuvostoliiton alueella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää