Presidentti Putinin kuristusote lamauttaa venäläisinvestointeja

Venäläisyritykset eivät enää uskalla investoida alkuvuoden tahtiin

Venäläiset yritykset ovat vähentäneet investointejaan viime aikoina, kun Kremlin ote liike-elämästä on tiukentunut. Vielä alkuvuonna venäläisyritysten investointihalut olivat korkealla.

Venäjän apulaistalousministeri Andrei Sharonov varoitti myös eilen, että Kremlin toimet ja yrityksille langettamat veromätkyt hidastavat ensi vuonna talouskasvua ja vähentävät investointeja.

Sharonov sanoi, että yritykset pelkäävät jo yleisesti, että valtio vaatii niitä maksamaan verosaatavia.

– Tämä ei ole sellainen ilmapiiri, jossa investoidaan. Kaikki vain miettivät, miten säästää ja kätkeä varojaan, hän totesi tiedotustilaisuudessa Moskovassa uutistoimisto Bloombergin mukaan.

Sharonov odottaa Venäjän talouskasvun hidastuvan 3–4 prosenttiin ensi vuonna. Viimeiset kaksi vuotta kasvu on ollut seitsemän prosentin tietämissä.

Nordean ekonomistin Mika Erkkilän mukaan näyttää siltä, että presidentti Vladimir Putinin viimeaikaiset toimet huolestuttavat eniten venäläisyrityksiä, sillä niiden investoinnit ovat vähentyneet verrattuna alkuvuoteen.

– Venäläiset yritykset eivät enää uskalla investoida siihen tahtiin kuin alkuvuonna, Erkkilä toteaa.

Jukosin tapaus on pelästyttänyt erityisesti raaka-ainevaltaisilla aloilla toimivia, yksityisiä venäläisyrityksiä.

Vielä alkuvuonna Venäjällä vielä uskottiin, että öljyjätti Jukos olisi yksittäistapaus, mutta viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, Kreml on yleisesti tiukentanut otettaan yrityksistä.

Asiantuntijoiden mukaan presidentti Putinin lähipiiri käyttää jo järjestelmällisesti valtiokoneistoa omien tarkoitustensa läpiviemiseen liike-elämässä.

Erkkilän mukaan näyttää kuitenkin siltä, että ulkomaisten yritysten investointihalut Venäjälle eivät ole vielä hiipuneet.

Ulkomaiset yritykset haluavat yhä investoida maahan, koska Venäjän valtavat markkinat houkuttelevat niitä.

Suomalaishankkeet eivät ole vaakalaudalla

Ekonomisti Tuomas Komulainen Suomen Pankista muistuttaa, että Venäjän talouden kasvu on jatkunut yhä vahvana, ja että suomalaisyritysten vienti maahan on kasvanut 25 prosenttia tammi–syyskuussa.

Venäjän viennin osuus on 8,8 prosenttia Suomen koko viennistä.

– Investoinnit Venäjällä kasvavat yhä tänä vuonna noin 7–10 prosenttia edellisvuodesta, mikä on aika kova luku, Komulainen huomauttaa.

Hän lisää, että suomalaisyritysten on hyvä pitää mielessä, että ”markkina on lähellä ja se kasvaa lujaa”. Hän ei myöskään usko, että suomalaisyritysten hankkeet Venäjällä ovat vaarassa.

– Suomalaiset eivät ole mukana todella suurissa hankkeissa Venäjällä, joihin nämä verovaateet ovat kohdistuneet.

Exxon Mobilia huolestuttaa

Öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja Lee R. Raymond varoitti aiemmin tällä viikolla, että Putinin hallinnon toimet ja Jukosin tapaus ovat saaneet heidät uudelleen arvioimaan toimintaansa Venäjällä.

– Ennen kuin tilanne selkiää, on aika vaikeaa laittaa suuria summia investointeihin, hän totesi.

Vimpelcom ja Megafon saivat myös mätkyt

TeliaSoneran venäläinen osakkuusyhtiö Megafon kertoi torstaina, että Venäjän veroviranomaiset vaativat yhtiötä maksamaan yli sadan miljoonan ruplan eli 2,7 miljoonan euron verorästit vuodelta 2001.

Keskiviikkona veroviranomaiset perivät toiselta venäläisoperaattorilta Vimpelcomilta peräti 120 miljoonan euron suuruisia verosaatavia.

Vimpelcomia ja Megafonia kohtaan esitetyt vaatimukset ovat pelottaneet länsimaisia investoijia, jotka toivoivat, että venäläisviranomaisten verovaatimukset rajoittuisivat öljy-yhtiö Jukosiin.

Jukosia kohtaan esitettyjä parinkymmenen miljardin euron verovaatimuksia on pidetty poliittisesti motivoituina.

Megafon on Venäjän kolmanneksi suurin matkapuhelinoperaattori. TeliaSonera omistaa yhtiöstä 44 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin Ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää