Valikko

Opec leikkaa hiemanpäivätuotantoaan

Öljynviejämaiden järjestö Opec päätti Kairon kokouksessaan pitää päivittäisen öljyntuotantokiintiönsä noin 27 miljoonassa tynnyrissä.

Käytännössä päätös merkitsee kuitenkin noin miljoonan tynnyrin leikkaamista nykyisestä päivätuotannosta, joka on ylittänyt virallisen kiintiön. Tuotannon leikkaus tulee voimaan tammikuun alussa.

Venezuelan öljyministeri arvioi, että Opecin nykyinen päivätuotanto ylittää sovitun kiintiön noin 1,5 miljoonalla tynnyrillä. Järjestö on viime aikoina pumpannut öljyä kiivaaseen tahtiin, jotta Yhdysvaltain ja Kiinan kasvanut kysyntä pystyttäisiin tyydyttämään.

Tuotantoa leikkaamalla Opec pyrkii saamaan öljyn hinnan taas nousuun kuusi viikkoa kestäneen laskun jälkeen.

Öljyn hinta kävi kaikkien aikojen ennätystasoillaan lokakuun lopussa, mutta kääntyi sen jälkeen laskuun.

Öljyn hinta oli nousussa Opecin päätöksen jälkeen. Lontoossa Pohjanmeren Brent-laadun tammikuun toimitusten hinta oli iltapäivällä noussut 1,6 prosenttia 40,33 dollariin.

– Markkinoiden kannalta on hyvä, että ylituotantoa leikataan, koska odotamme öljyn kysynnän hieman vähenevän. Jos virallista kiintiötä olisi laskettu, olisi hinta varmaan lähtenyt selvempään nousuun, eräs öljyasiantuntija totesi.

Opec eiluovu dollarista

Opecin mukaan järjestöllä ei ole aikeita luopua voimakkaasti heikentyneestä dollarista öljyn hinnoitteluvaluuttana.

Saudi-Arabian öljyministerin mukaan heikko dollari ei ollut syynä tuotannon leikkauspäätökseen.

Öljynviejämaiden järjestön ministerit kokoontuvat seuraavan kerran 30. tammikuuta Wieniin keskustelemaan mahdollisista lisäleikkauksista öljyntuotannossa.

Öljyn kysynnän kasvu rauhoittuu ensi vuonna tämän vuoden huippuluvuista, kun Kiinan öljyjano hellittää, arvioi Kansainvälinen energiajärjestö IEA.

IEA alensi kuukausiraportissaan ennustetta öljyn kulutuksen kasvusta ensi vuonna 1,7 prosenttiin. Tänä vuonna öljyn kulutuksen arvioidaan nousevan peräti 3,3 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää