Kone-kaupatpiristivät päivää

Helsingissä osakekurssit sahailivat pitkin päivää ja päätyivät yleisindeksillä mitaten laskuun kun Nokia seurasi New Yorkin alavireistä avausta. Päivää piristi Kone, joka myi odotetusti omat osakkeensa.

Osakemarkkinoita painoi tieto Opecin tuotannonleikkauksista, mikä hermostutti öljymarkkinoita.

Kapeassa putkessa koko päivän sahannut Hex-yleisindeksi päätyi 0,1 prosentin laskuun ja painorajoitettu portfolioindeksi päätyi edellispäivän tasolleen. Jättikauppojen ansiosta vaihto kohosi kohtuulliseksi 806 miljoonaan euroon.

Syksyn hyvän nousun jälkeen osakkeiden kurssiralli on joulukuussa tasaantunut, mutta alavire on ollut mietoa. Osakkeiden hinnat ovat vasta noin 2 prosenttia halvempia kuin marraskuun lopussa. Syyskuun alkuun verrattuna yleisindeksi on yhä noin 15 prosenttia ylempänä.

Päivän suurin mielenkiinto kohdistui Koneen osakkeeseen, sillä Kone myi kaikki hallussaan olleet omat osakkeensa osana MacGregor-kaupan rahoitusta. UBS välitti illansuussa 151 miljoonan euron kaupassa 2,7 miljoonaa Koneen osaketta. Ostajista ei ole tietoa, mutta markkinoilla arvioidaan, että niitä on useita.

Jättikaupassa osakkeen hinta oli 56 euroa. Illan päätteeksi Koneen B-osake laski 2,1 prosentia 55,90 euroon.

Vaihtokärjessä Nokia laski 0,3 prosenttia 11,80 euroon. Metsäosakkeista Stora Enson R-osake nousi 1,5 prosenttia ja UPM 1,3 prosenttia.

Muista vaihtokärjen osakkeista Fortum kääntyi illan päätteeksi 0,3 prosentin nousuun, oltuaan välillä yli prosentin laskussa. Fortumin osake on noussut voimakkaasti koko syksyn ja markkina-arvioissa on uumoiltu vastaliikettä. Yhtiön osakkeella tehtiin kaksi isoa kauppaa yhteensä yli 16 miljoonalla eurolla.

KCI Konecranesin osakkeella tehtiin useita suurehkoja kauppoja, jossa vaihtui yli kuusi prosenttia yhtiön osakepääomasta. Osake päätyi 0,9 prosentin nousuun.

Yhtiö hyväksyi ylimääräisessä yhtiökokouksessaan euron lisäosingon maksamisen. Osinkojen irtoaminen kannustaa usein verokauppaan.

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmän ollessa yhä käytössä suomalaissijoittajien kannattaa ostaa osake ennen osingon irtoamista ja myydä se tappiolla irtoamisen jälkeen. KCI Konecranesin omistajista reilu puolet on ulkomaalaisia. Monien ulkomaalaisten sijoittajien kannalta osingot ovat myyntivoittoja ankarammin verotettuja, joten heidän kannattaa vastaavasti myydä osake ennen osingon irtoamista ja ostaa se takaisin halvemmalla irtoamisen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    9. 9

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää