Valikko

Mikä on alaikäisen korvaus-velvollisuus?

Minulla on pieni käytettyjä kodinkoneita myyvä yritys. Kaksi 13-vuotiasta poikaa heitti melko suurikokoisen kiven liikehuoneistoni ikkunasta sisään. Ikkuna hajosi säpäleiksi, ja muun muassa kaksi näyteikkunassa ollutta televisiota rikkoutuivat ja ranteeni murtui. Luulen, että vakuutus ei korvaa vahinkoja. Kuka korvaa alaikäisen aiheuttamat vahingot? Voinko vaatia maksua vanhemmilta, ja mitä korvauksia voin heiltä vaatia?<c>Vastaus: Vahingonkorvauslain mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Vahingonkorvaus käsittää pääsääntöisesti hyvityksen ainakin henkilö- ja esinevahingosta.

Esinevahinkona korvataan esineen korjauskustannukset ja muut kulut sekä arvonalennus tai tuhoutuneen esineen arvo. Henkilövahinkona korvataan muun muassa sairaanhoitokustannukset ja muut vahingosta aiheutuneet kulut, tulojen ja elatuksen vähentyminen, kipu ja särky sekä vika ja muu pysyvä haitta.

Alaikäisen korvausvastuu ei ole sidoksissa siihen, onko lapsi teostaan rikosoikeudellisessa vastuussa vai ei. Vahingonkorvausoikeudellinen korvausvastuu alkaa suunnilleen siinä iässä, kun lapsi saavuttaa koulukypsyyden eli noin seitsemän vuoden iässä.

Oikeuskäytännössä on korvauksia tuomittu maksettaviksi jopa 4-vuotiaan lapsen aiheuttamasta vahingosta. Arvioitaessa alle 18-vuotiaan tahallisuutta tai tuottamusta vahingon aiheuttamisessa pidetään mittapuuna sitä huolellisuutta, jota vastaavan ikäiseltä ja samalla kehitystasolla olevalta voidaan vaatia.

Alle 18-vuotias syyllistyy tuottamukselliseen vahingon aiheuttamiseen, jos hän menettelee ikäisekseen moitittavalla tavalla. Myös lapsen kehitystaso otetaan huomioon. 13-vuotiaiden poikien voi olettaa ymmärtävän erittäin hyvin, mitä seurauksia ikkunaan heitetyllä kivellä voi olla. Siten pojat ovat ainakin itse vastuussa aiheuttamastaan vahingosta.

Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu, että lapsen ohella saattaa hänen holhoojansa tai muu henkilö, joka on velvollinen pitämään lasta silmällä, joutua vastuuseen lapsen aiheuttamasta vahingosta.

Tämä vastuu edellyttää tuottamusta eli sitä, että kyseinen henkilö on laiminlyönyt lasten asianmukaisen kasvattamisen tai valvonnan. Tässä tapauksessa suhtaudun epäillen siihen, että poikien vanhempien katsottaisiin olevan vahingosta vastuussa. Vanhempien ei voida edellyttää jatkuvasti vahtivan 13-vuotiaita lapsia. Kasvatuksen laiminlyönti saattaisi myös olla vaikea näyttää toteen.

Uskoakseni väite saattaisi menestyä vain jos vanhempien voitaisiin näyttää suoranaisesti kehottaneen rikkomaan ikkunoita tai olemaan välittämättä muiden omaisuudesta tai muuta vastaavaa. Mikäli vakuutuksenne ei korvaa, voitte hakea vahingonkorvauksia viime kädessä riita-asiana käräjäoikeudessa. 13-vuotiaiden poikien maksukyky on luultavasti olematon.

Tuomioistuimen tuomio on kuitenkin peruste, jolla korvausta voi vaatia vielä myöhemminkin, esimerkiksi, kun pojat menevät kesätöihin tai saavat muita tuloja. Korvaussumma kasvaa lisäksi viivästyskorkoa koko ajan.

Vahingonkorvausvelka vanhentuu kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää vahingosta ja sen tekijästä. Muun muassa korvausta koskevan kanteen nostaminen, todisteellinen muistuttaminen velasta tai ulosoton hakeminen katkaisevat vanhentumisajan, ja tästä alkaa kulua uusi kolmen vuoden vanhentumisaika.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää