Valikko

KarhuponnistaaPariisiin

Karhunlenkkareistarakennetaankansainvälistä muotibrändiä.Tavoitteena on 20 miljoonan euron myynti kolmen vuoden kuluttua.

Karhun lenkkareiden kultakausi loppui 80-luvulla yhtä matkaa Karhuilla juosseen Martti Vainion uran kanssa. Nyt 60-, 70-, ja 80-luvun Karhut ovat tulleet takaisin. Puoli vuotta markkinoilla olleita, vanhan mallin mukaan tehtyjä kenkiä myydään muotiliikkeissä Ranskassa, Englannissa ja Ruotsissa. Suomessa trendi-Karhuja saa vain muutamista Helsingin keskustan putiikeista.

– Käsittämättömän hyvin on lähtenyt liikkeelle. Olemme päässeet Pariisin hienoimpien sneaker-kauppojen hyllyille ja kengät menevät hyvin kaupaksi. Rakennamme koko ajan maahantuoja- ja agenttiverkostoa uusin maihin, toimitusjohtaja Pertti Keskitalo myhäilee.

Käsintehtyjä retrokenkiä on myyty tähän mennessä noin 20 000–30 000 paria, mikä tarkoittaa 600 000–700 000 euroa. Ensi vuonna Karhu odottaa tossumyynnin tuottavan 3–4 miljoonaa ja kolmen vuoden kuluttua 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Karhu on palkannut Askolan-tuotekehitysyksikköönsä kuusi uutta työntekijää ja etsii muutamaa lisää. Ensi vuoden alussa Karhu avaa toimiston Helsinkiin, ja samoihin tiloihin muuttaa myös Askolan-yksikkö. Parkanolainen alihankkija Avec Shoe rekrytoi ensi vuonna 10–20 kengäntekijää tyydyttämään kasvavaa kysyntää. Ompelua hoitaa tällä erää neljä kotimaista alihankkijaa, ja Karhu aikoo lähiaikoina värvätä yhden lisää.

– Jatkossa työllisyysvaikutus tulee alihankkijoiden kautta. Parkanon alueella on vapaana paljon osaavia jalkineentekijöitä, kun Pomarfin irtisanoi Pomarkussa työntekijöitä tänä syksynä, Keskitalo kertoo.

Suksia, sauvoja ja jalkineita valmistavan Karhu Sporting Goodsin koko liikevaihto on tammikuussa päättyvällä tilikaudella noin 7,5 miljoonaa euroa, josta kertyy voittoa noin kymmenen prosenttia.

Yhtiö on 2000-luvulla selvinnyt jättiveloistaan ja yrityssaneerauksesta. Kelkka kääntyi, kun Karhu alkoi panostaa tuotekehitykseen ja omaan tuotantoon alihankinnan sijaan.

Mainostoimisto Steinmann Klinik keksi reilu vuosi sitten, että Karhu voisi lanseerata vanhat kenkänsä retrohengessä katumuodin edelläkävijöille. Urheilujätit Adidas ja Puma olivat aiemmin onnistuneet samassa tempussa loistavasti.

Aluksi Karhun retrokenkien piti olla vain markkinointikikka, mutta muotipiireissä heränneen kiinnostuksen takia projektia päätettiin jatkaa.

Nyttemmin Karhu on heittäytynyt täysillä muotibisnekseen ja yrittää kehittyä maailmanlaajuiseksi katumuotibrändiksi. Muoti muuttuu nopeasti, ja uusia malleja pitää pystyä luomaan jatkuvasti.

– Vaikka malli olisi kuinka suosittu, muotikaupat eivät halua myydä sitä kuin yhden kauden. Tämän vuoden kengät eivät käy enää keväällä kaupaksi.

Karhun designjohtajan Henrik Tuomaksen lisäksi trendejä kehittelevät freelancerit Suomessa, Milanossa ja New Yorkissa. Karhu aikoo julkaista joka vuosi syksy- ja kevätmalliston sekä muutamia välikauden malleja.

– Pyrimme olemaan trendien luoja enemmän kuin seuraaja. Suomi on niin syrjässä, että täkäläinen näkemys ei riitä, Keskitalo linjaa.

Kokonaan Suomessa valmistettavat Karhu Originals -kengät ovat kalliita: noin 100–200 euroa pari. Halvalla hinnalla kilpailussa ei ole tarkoituskaan pärjätä, sillä Karhun aseita ovat laatu ja ulkonäkö.

– Olemme jonkin verran kalliimpia kuin Puuma, mutta Adidaksen kanssa samassa hintaluokassa.

Keskitalo laskee, että valmistus kannattaa pitää Suomessa, koska täällä pystytään tekemään myös hyvin pieniä eriä nopeasti muuttuville markkinoille, mikä ei esimerkiksi Kiinassa onnistuisi.

Karhulla mietitään parhaillaan, voidaanko valmistus pitää kokonaan Suomessa, jos menekki kasvaa suunnitelmien mukaisesti. 20 miljoonan liikevaihto tarkoittaisi satoja tuhansia kenkäpareja vuodessa.

– Valmistuspuolella nykykonsepti ei riitä. Strategiamme nojaa silti jatkossakin suomalaiseen valmistukseen, Keskitalo pohtii.

Suomalaisuuteen nojataan myös markkinoinnissa. Karhun verkkosivuilla esitellään muun muassa Martti Vainion värikäs ura dopingkäryineen päivineen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää