Valikko

Korot jäivät ennalleen

Euroalueen pitkät korot pysyttelivät lähes ennallaan tiistaina, kun markkinoilla odoteltiin Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätöstä.

Asiantuntijat uskoivat, että ohjauskorkoa nostetaan 0,25 prosenttiyksiköllä 2,25 prosenttiin, mikä oli jo täysin hinnoiteltu markkinoilla. Sijoittajat odottivatkin mielenkiinnolla keskuspankin pääjohtajan Alan Greenspanin lausuntoja maan kuluttajahintojen ja talouden kehitysnäkymistä.

Iltapäivällä julkaistu USA:n kauppatasevaje oli odotettua suurempi lokakuussa, mutta dollari jaksoi silti hiukan vahvistua euroon nähden. Myöhemmin iltapäivällä julkaistut teollisuustuotantoluvut sekä kapasiteetin käyttöaste marraskuulta olivat odotusten mukaisia eivätkä aiheuttaneet kurssimuutoksia.

- Lokakuun kauppataseen vaje oli kaikkien aikojen suurin, mikä tarkoittaa huonoa dollarille. Taalan liikkeet johtuivat kuitenkin lähinnä markkinoiden hermostuneisuudesta, sanoi Nordean analyytikko Jussi Hahtela uutistoimisto Startelille.

Kello 16.30 aikaan Saksan kymmenvuotisen viitelainan korko noteerattiin 3,60 prosenttiin, missä nousua yksi korkopiste eilisestä. Kahden vuoden lainan korko oli 2,33 prosenttia.

Euro noteerattiin1,3299 dollariin, kun kurssi eilen myöhään New Yorkissa oli 1,3312 dollaria. Korkeimmillaan euro käväisi tänään 1,3337 dollarissa. Taala vahvistui 105,21 jeniin 104,83 jenistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    6. 6

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää