Valikko

Kova hintakilpailu ajaa lentoyhtiöitä konkurssiin

Finnairin Suilan mukaan ”lentomarkkinoilla on hyvin paljon ylikapasiteettia”

Finnairin pääjohtajan Keijo Suilan mukaan lentomarkkinoilla on runsaasti ylikapasiteettia ja konkursseja on luvassa jatkossakin.

– Kilpailutilanne on sellainen, että ylikapasiteettia on markkinoilla hyvin paljon. Finnairin kanssa samoilla markkinoilla toimivista yhtiöistä kaikki muut olivat yhdeksän kuukauden jälkeen raskaasti tappiollisia.

– Volyymikehityksellä ollaan taipuvaisia kehumaan, mutta esimerkiksi FlyMe teki 115 miljoonan kruunun liikevaihdolla 97 miljoonan kruunun tappion. Voi vain kysyä, mikä kestävä toimintamalli on sellainen, jossa uidaan niin syvissä tappioissa, Suila toteaa.

Finnairin volyymikehitys on noin kolminkertainen eurooppalaiseen keskiarvoon nähden.

Finnairin säästöohjelma on edennyt suunnitellusti. Ensimmäinen kolmannes saatiin toteutettua viime vuonna, toinen tänä vuonna, ja ensi vuodelle jää viimeinen kolmannes.

– Niissä kustannuksissa, joissa tuottavuusparannus on omissa käsissä, kehitys on ollut myönteistä. Yksikkökustannusten lasku on ollut vuoden 1999 jälkeen lähes 30 prosentin tasoa, hän sanoo.

New Yorkin -terrori-iskun jälkeen vuonna 2001 palkkakuluja vedettiin alaspäin henkilökunnan yhteisillä talkoilla. Henkilökunnan määrä on nykyisin noin 20 prosenttia pienempi kuin vuonna 1999.

Tuottavuuden parantaminen on ollut Finnairilla varsin tärkeä vipuvarsi, jonka avulla kilpailukykyä on pidetty yllä.

– Joudumme koko ajan hyvin tiukasti seuraamaan, pysymmekö pitämään etumatkaamme kilpailukyvyssä vai ei. Jos se menetetään, työpaikkoja häviää, Suila selvittää.

Ensi vuosivoitollinen

Pääjohtajan mukaan Finnairilla on edellytykset voitolliseen tulokseen ensi vuonna polttoainekulujen pysyessä nykytasollakin. Dollarin heikkenemisestä on sen sijaan saatu vetoapua.

– Meillä on luottamus kysyntään ja markkina-asemaamme polttoainekustannusten ollessa tälläkin tasolla. Uskomme, että meillä on edellytykset voitolliseen tulokseen. Tämä pitää sisällään sen, että kustannussäästöohjelmamme etenee hyvin, Suila luotaa ensi vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    9. 9

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    10. 10

      Ilmarisen Ritakallio: Siirrymme euroalueelta kohti Yhdysvaltoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää