Pohjolan teollisuus kampanjoiTurkin EU-jäsenyyden puolesta

EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs ei halua Turkkia unioniin, ennen kuin maassa toimii terve kilpailu
Pohjoismaiset teollisuusjärjestöt ovat ryhtyneet yhdessä kampanjoimaan Turkin EU-jäsenyyden puolesta. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs vaatii tanskalaisen virkaveljensä Hans Skov Christensenin ja ruotsalaisen Ebba Lindsön kanssa EU-maita hyväksymään jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa.

– Oven avaaminen maalle, joka uudistuu nopeasti ja jonka kasvu on tulevina vuosina maailman huippuluokkaa, on terveellistä Euroopan taloudelle, kirjoittavat miehet Financial Timesin mielipidesivulla.

Yhteinen Turkki-kampanjointi syntyi Fagernäsin mukaan tanskalaisten aloitteesta yhteispohjoismaisessa tapaamisessa.

– Turkin jäsenyys merkitsee uuden lupaavan markkinan tulemista lähemmäksi ja toivottavasti myös samaan kurinalaisuuteen ja säädösten piiriin, sanoo Fagernäs.

Fagernäs toivookin, että EU ei päästäisi Turkkia jäseneksi, ellei maa täytä kaikkia EU:n vaatimuksia.

– Turkkia ei pidä päästää jäseneksi, ennen kuin maassa toimii terve kilpailu.

Romania on jo pääsemässä unioniin, vaikka se ei noudata ainuttakaan EU:n kilpailulakia. Myöskään kaikki EU:n uusimmista jäsenmaista ei noudata kunnolla esimerkiksi EU:n valtionapusääntöjä.

– Olemme huolestuneita jo tämän toteutuneen laajentumisen yhteydessä, että kilpailulait eivät pelaa, sanoo Fagernäs.

Fagernäs mainitsee esimerkkinä suomalaisyritysten tärkeimmän markkina-alueen Puolan, joka on ollut pidemmän aikaa murheenkryyni.

Moni EU-maa haluaa pitkiä siirtymäaikoja tai pysyviä rajoituksia turkkilaisen työvoiman tuloon EU-alueelle.

Fagernäs toivoo, että työvoiman liikkumiselle ei tehtäisi ainakaan pysyviä rajoituksia.

– Me kannatamme työperäisen maahanmuuton vahvistamista, sanoo Fagernäs.

Fagernäs ei pelkää halvoista työvoimakustannuksista nauttivan turkkilaisen teollisuuden heikentävän suomalaisen teollisuuden asemaa, kun tullimuurit poistuvat turkkilaisten teollisuustuotteiden edestä.

Turkin jäsenyys ei muuta Fagernäsin mukaan kehitystä, jossa alhaisen tuottavuuden teollisuutta siirtyy pois Suomesta.

– Voimme käyttää tilannetta hyväksi, jos meillä on edellytykset korkeamman jalostusasteen tuotannon säilyttämiseen, sanoo Fagernäs.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    10. 10

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää