Valikko

Lentoliikenteessä tarvitaan tervettä kilpailua

Lentoliikenne on ollut syvissä vaikeuksissa New Yorkiin vuonna 2001 tehdyn terrori-iskun jälkeen. Lentoliikennettä ovat haitanneet myös sars-epidemia sekä Afganistanin ja Irakin sodat. Huolimatta siitä, että kansainvälinen lentoliikenne on ollut tänä vuonna kovassa kasvussa, ovat lentoyhtiöiden tulokset pahasti kuralla.

Kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n pääjohtaja Giovanni Bisignani arvioi syyskuussa, että liikenteen kasvusta huolimatta lentoyhtiöt tekevät tänä vuonna kalliin polttoaineen takia tappiota yhteensä 3-4 miljardia dollaria. Monet yhtiöt ovat menneet konkurssiin tai fuusioituneet toisiin yhtiöihin.

Finnairin pääjohtajan Keijo Suilan mukaan lentoyhtiöiden konkursseja on jatkossakin odotettavissa, koska alalla on edelleen runsaasti ylikapasiteettia. Suila muistuttaa, että Finnairin kanssa samoilla markkinoilla toimivista yhtiöistä kaikki muut olivat kuluvan vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden jälkeen raskaasti tappiolla. Suila nosti Taloussanomien haastattelussa esimerkiksi FlyMe-yhtiön, joka teki 115 miljoonan kruunun liikevaihdolla 97 miljoonan euron tappion. Hän kysyy, miten kestävä toimintamalli on sellainen, jossa uidaan syvällä tappioissa.

Lentoliikenteen kilpailutilanne on Euroopassa muuttunut muutaman viime vuoden aikana perusteellisesti. Perinteisten kansallisten lentoyhtiöiden kilpailijoiksi ovat tulleet halpalentoyhtiöt. Halpalentoyhtiöiden etujärjestön European Low Airline Associationin (ELFAA) mukaan Euroopassa on nyt noin 50 halpalentoyhtiötä, vuonna 2000 niitä oli neljä. Viime vuonna niiden kuljettamien matkustajien osuus oli Euroopan sisäisillä lennoilla noin 15 prosenttia. ELFAA:n arvion mukaan matkustajamäärä kasvaa tänä vuonna 18 prosenttiin.

Halpalentoyhtiöiden taloudellinen menestys on ollut hyvin vaihtelevaa. Esimerkiksi ensimmäisen suomalaisen halpalentoyhtiön Flying Finnin lento päättyi lyhyeen. Viime syyskuussa meni konkurssiin V Bird. Kovin ruusuiselta muidenkaan halpalentoyhtiöiden tulevaisuus ei vaikuta. Suilan arvosteleman halpalentoyhtiö FlyMen toimitusjohtaja Anders Holst arvioi syksyllä, että viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana perustetuista yhtiöistä 90 prosenttia häviää seuraavien viiden vuoden aikana.

Lentoliikenne näyttää olevan poikkeuksellinen ja erikoinen toimiala. Tappiollisista tuloksista ja konkursseista huolimatta löytyy uusia yrittäjiä, jotka uskovat pärjäävänsä ja saavat myös rahoittajat uskomaan yritykseen.

Halpalentoyhtiöt ovat joka tapauksessa tehneet palveluksen lentomatkustajille pakottamalla perinteiset yhtiöt tehostamaan toimintaansa ja laskemaan hintojaan. Suomalaisten lentomatkustajien kannalta Flying Finnin lyhyt olemassaolo oli hyödyllinen, koska se toi todellisen kilpailun myös Suomen sisäiseen lentoliikenteeseen.

Lentoliikenteessä on parhaillaan menossa uudelleenjärjestelyn aika. Jollain aikavälillä myös suurimmat ylilyönnit hinnoittelussa tasaantuvat. Lentoliikenteessä ei kuitenkaan ole paluuta entiseen monopolien aikaan. Tervettä kilpailua tarvitaan, koska se pitää hinnat kohtuullisina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää