Valikko

Nordea ja Fortum ylös

Helsingin pörssissä kauppa kävi torstaina edellispäivän malliin eli pikkupakkasella. Vaihtokärjen myllynkivenä oli Nokia.

Parhaimmassa vedossa olivat puolestaan TeliaSonera sekä Fortum, joka eteni 2,7 prosenttia. Vaihto ei päässyt nousemaan kovin suureksi.

Yleisindeksi Hex jäi 0,4 prosenttia miinukselle ja vaihtoa kertyi 730 miljoonaa euroa.

Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Samsung kertoi uskovansa matkapuhelinmyyntinsä kasvavan vähintään 16 prosenttia ensi vuonna. Tämä voi olla vastaavasti pois Nokialta.

Tutkimuslaitos IDC:n mukaan maailmassa myydään tänä vuonna 648 miljoonaa matkapuhelinta. Luku on hiukan suurempi kuin Nokialla, joka on arvioinut tämän vuoden matkapuhelinmyynniksi 630 miljoonaa kappaletta.

IDC:n mukaan kolmannen sukupolven matkapuhelimien myynti alkaa kasvaa, mutta siirtymä käy melko hitaasti. 3G-puhelimien osuus matkapuhelimien myynnistä nousee vuonna 2006 noin 18 prosenttiin.

Vuonna 2007 jo joka neljäs myyty matkapuhelin olisi 3G-puhelin.

–Ennuste on linjassa muiden kanssa. Yleisimmät ennusteet ovat, että ensi vuonna myytäisiin 50 miljoonaa kolmannen sukupolven puhelinta ja tänä vuonna 20-25 miljoonaa, kommentoi Opstockin analyytikko Hannu Rauhala.

Nokian kurssi jäi 1,7 prosenttia laskuun 11,51 euroon. Matkapuhelinosien valmistaja Perlos pakitti kolme prosenttia.

Metsäyhtiö UPM-Kymmene ja Stora Enso ylsivät vaivoin plussalle. Ensi vuoden alussa nähdään menevätkö yhtiöiden pohjustamat paperin hinnankorotukset markkinoilla lävitse. UPM vahvistui 0,1 prosenttia 16,21 euroon ja Stora Enso jäi ennalleen 11,40 euroon.

Outokumpu ilmoitti, että se saa ruotsalaisista Boliden-osakkeistaan 25 kruunua osakkeelta eli yhteensä 103 miljoonaa euroa. Summa nousee 130 miljoonaan, mikäli tarjottava lisäerä menee kaupaksi.

Yhtiö kirjaa osakemyynnistä lievän tappion, jonka suuruus täsmentyy myöhemmin. Viime aikoina heikentynyt Outokumpu nousi 1,8 prosenttia 13,22 euroon.

Teleoperaattori TeliaSonera on saanut ruotsalaiselta peliyhtiöltä Svenska Speliltä noin 200 miljoonan kruunun suuruisen tilauksen IP-pohjaisesta tietoverkosta. TeliaSonera nousi 1,9 prosenttia.

Nordean toimitusjohtajan Lars G Nordströmin mukaan pankki pyrkii vahvistamaan asemiaan eurooppalaisten paperi- ja metsäyhtiöiden keskuudessa.

Yritysostosuunnitelmia ei ole tällä hetkellä, mutta pohjoismaissa olisi vielä tilaa pankkifuusioille. Nordean kurssi nousi 0,8 prosenttia, mutta Sampo laski 1,2 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Kommentti: Köyhimmiltä eläkeläisiltä leikataan – samalla muut vaativat lisää

    9. 9

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    10. 10

      USA:n pörssit jälleen uuteen ennätykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää