Valikko

Saksaan konserttiin

Eteläisessä Saksassa työmatkalaisenkaan ei välttämättä tarvitse venyä hotellissa edes keskitalven pitkinä iltoina. Muitakin ajankäyttövaihtoehtoja on kuin olutkuppiloissa istuminen.

Esimerkiksi München on maan musiikkimetropoli, jonne kannattaa buukata aina konserttiliput siinä missä lentoliputkin. Kotona voi katsoa netistä, mitä on tarjolla, ja varata peruutuspaikat vaikka viime tingassa.

Muuallakin Saksassa on hyvää musiikkitarjontaa – siitä samasta syystä kuin Münchenissäkin: federalismista, liittovaltioperiaatteesta. Kaikkea ei ole keskitetty, vaan osavaltiot ja niiden keskukset ovat jalosti kilpasilla keskenään myös kulttuurissa.

Münchenissä, Baijerin pääkaupungissa, on huippuooppera, kolme kovatasoista sinfoniaorkesteria, hienoja kamariorkestereja kuten Bach- ja Kammer-orkesterit. Kaupunki vetää myös jazz- ja pop-musiikin huippuja saleihinsa, klubeihinsa, halleihinsa ja areenoilleen. Talvella siellä esiintyvät niin Anastacia kuin Apocalypticakin.

Vain harvoissa eurooppalaisissa ei-pääkaupungeissa saattaa samana iltana olla tarjolla niin monta hyvää konserttia.

Vaikka parhaat palat on yleensä myyty jo kuukausia ennen loppuun, löytyy myös yleensä aina ihan hyviä murusiakin. Konserttipaikkojen liepeillä ja netissä pyörivät myös pääsylippujen jälkimarkkinat, musta pörssi.

Esimerkiksi Baijerin valtionoopperassa myydään esitykset säännönmukaisesti loppuun.

Ooppera jättää kuitenkin aina kiintiön loppurynnistäjille, jotka pääsevät saalistamaan tasan kuukausi ennen esitystä kello 10 paikallista aikaa – myös netin kautta. Nopein ehtii klikkaamaan hiirellään paikat nettisaitille ilmestyvästä virtuaalikatsomosta.

www.bayerische.staatsoper.de

Tammikuun esitysten myynti on juuri alkanut.

www.in-muenchen.de

Hyvä yleiskuva Münchenin kulttuuritarjontaan, ei suoraa lipunmyyntiä.

www.zkv-muenchen.de

Nettilippupalvelu, josta saa heti hyvän yleiskuvan, mitä konsertti- ja tapahtumarintamalla on tulossa.

www.muenchenticket.de

Nettilippupalvelu, jossa esitysten ennakkoselaus tosin hieman hankalaa.

www.muenchenmusik.de

Suurin osa esityksistä tilattavissa vain puhelimitse, faksilla tai sähköpostilla, vain satunnaisesti pääsee surffaamaan suoraan virtuaalikatsomoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää