Valikko

Unelma-autolla ei ole tekemistä järjen kanssa

Kaksi keskiluokan tavoitettavissa olevaa unelmamerkkiä, Jaguar ja Alfa-Romeo, ovat uudistaneet mallistonsa.

Uudet järkevät farmarimallit saattavat tehdä näille merkeille saman minkä 1980-luvun halpamallit Porschelle. Häiritsevät merkkien imagoja unelma-autoina.

Odottavatko suunnittelijat näiden merkkien asiakaskunnan nyt tekevän järkivalinnan, hankkivan perhekäyttöön sopivan unelma-auton?

Unelma-autoista puhuttaessa järki heitetään takakonttiin ja tunteet saavat vallan. Käytännöllisyys ei liity mitenkään Jaguariin ja Alfa-Romeoon.

Eräs tuttu hankki 80-luvulla pitkän aprikoinnin jälkeen Jaguarin. Ensimmäisen huollon lasku oli järkytys.

– Jaguar-kuskit eivät yleensä valita huoltolaskusta, korjaamopäällikkö valisti.

Toinen tuttu hankki ulkomaankomennukselta tuomisiksi Alfa-Romeon kaikilla herkuilla. Turboahdin, säädettävä alusta, jalopuuratti ja neliveto, jotta auto on hyvä myös talvella.

Auto vain ei liikkunut talvella. Se jämähti mystisten sähkövikojen vuoksi ensimmäisten pakkasten tultua. Tuttuni vaimo sentään pääsi työpaikallaan renkaanpotkijoiden rinkiin käpäkän kärryn ansiosta.

Täyttääkö dieselmoottorilla varustettu, kohtuuhintainen ja perheen tilavaatimukset tyydyttävä Jaguar unelma-auton kriteerin?

Alitehoisten autojen vaaroista huolestunut autoilija tosin valisti minua nykyaikaisen diesel-moottorin tehokkuudesta ja taloudellisuudesta. Olen itsepäinen. Jaguarin pellin alle ei kuulu ”järkevä” diesel-moottori, vaan vähintään kahdeksansylinterinen bensamoottori.

Eikä Jaguaria saa rakentaa Ford Mondeon alustalle.

Tilavaa järkiautoa etsivät asiakkaat luultavasti edelleen pysyvät luotettavaksi todetuissa merkeissä, joissa huoltokulut pysyvät kurissa ja polttoaineen kulutus on kohtuullinen.

Ulkomaankomennuksella ollut tuttuni kertoi kollegastaan, joka sai perheenlisäyksen vuoksi palkankorotuksen. Tuore isä juoksi autokauppaan ja osti Porschen.

Isä unelma-autoili edeltä, vaimo ja lapsi tulivat junalla perässä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää