Valikko

Puolueeton luottoluokituson kaikkien etu

Suomen Asiakastiedon joutuminen käräjille tuo jutun käsittelyn joskus päättyessä Suomen talouselämään tärkeän ennakkotapauksen. Yhtiötä syytetään virheellisen luottoluokituksen antamisesta. Vääryyttä kärsineeksi itsensä kokeva yritys hakee lakituvasta paitsi oikaisua myös rahallista korvausta vahingoista, joita se katsoo virheellisenä pidetyn luokituksen itselleen aiheuttaneen. Vahinkoarvioiden perusteet ovat vielä lähemmin määrittelemättömät. Mikäli korvauksia tuomitaan maksettavaksi joutuu oikeuslaitos tarkoin määrittelemään perusteet joilla niiden suuruus määritellään.

Kyse on joka tapauksessa saamatta jääneistä tuloista ja muista erittäin vaikeasti määritettävistä arvoista. Yksityishenkilöitä koskevan lainsäädännön puolelta löytyy rinnastuskohdaksi tavat määritellä henkilön kunnian ja maineen kärsimän vahingon suuruus ja korvattava arvo.

Oikeusjutulla on lopputuloksesta riippumatta selkeän ennakkotapauksen ja myös symbolin arvo. Talouden kansainvälistyessä ja kilpailun koventuessa nousevat puolueettomat luottoluokittajat avainrooliin talouden toiminnassa ja niiden toimintaa tulee kaikin keinoin edistää.

Luottoluokittajien toiminta perustuu siihen, että yritykset tarvitsevat paikkansa pitävää, ajan tasalla olevaa tietoa asiakkaikseen tai yhteistyökumppaneikseen pyrkivien muiden yritysten tilanteesta ja esimerkiksi maksuvalmiudesta. Kun tiedot toimittaa puolueeton luokituslaitos, voi niitä syystä pitää luotettavampina, selkeämpinä ja paremmin vertailukelpoisina kuin yritysten itsensä toimittamia tietoja.

Luottoluokittajan intressissä ei, toisin kuin yritysten, ole kaunistella toimittamiaan tietoja. Mikäli luottoluokittaja jää joskus kiinni tietojen kaunistelusta tai harhaanjohtavien tietojen toimittamisesta, sen edellytykset jatkaa toimintaansa ovat saman tien raunioina.

Ajan tasalla olevan tieto on tärkeä osa kaikkea talouden toimintaa ja julkisenkin vallan etu. Luottoluokittajien toiminta varmistaa nimenomaan saatavissa olevan tiedon puolueettomuuden. Ministeri Kauko Juhantalon valtakunnanoikeuteen johtaneiden yrityssotkujen aikoihin valiteltiin, että kauppa- ja teollisuusministeriöltä puuttuivat sanktiot patistaa yrityksiä toimittaman tilinpäätöstietonsa viranomaisille. Luottoluokituslaitosten antamat luokitukset ovat hyvää vauhtia kehittymässä juuri tällaisiksi sanktioiksi.

Ajan tasalla olevat luottotiedot tehostavat pääomien ohjautumista tehokkaimpaan käyttöön ja auttavat pankkeja ja muita lainanantajia välttämään luottotappioita. Yritystenkin etu vaatii, että oikea, kaunistelematon tieto on luottoluokittelijoilta kaikkien saatavissa. Luokittelijat kuitenkin tarvitsevat toimintansa raaka-aineeksi mahdollisimman ajan tasalla olevat tiedot yritysten toiminnasta.

Jos yrityksen luottoluokitus heikkenee siksi, että se laiminlyö tietojen toimittamisen, on yrityksen omankin edun mukaista huolehtia että oikea tieto saapuu ajoissa oikeaan paikkaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    9. 9

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    10. 10

      Bensankulutus: Vuosikausien kasvu voi tyssätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää