Valikko

Enskilda selvittää Sitran biosalkun kohtalon

Pohjoismainen Enskilda Securities etsii koti- ja ulkomaisia rahoittajia Sitran biotekniikkaomistuksille

Pohjoismainen investointipankki Enskilda Securities toimii neuvonantajana ja järjestelijänä, kun Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra selvittää biotekniikkaomistuksiensa kohtalon. Enskilda voitti tarjouskilpailun, jossa loppusuoralle pääsi kuusi koti- ja ulkomaista investointipankkia ja asiantuntijaa.

Sitran rahoitus- ja talousjohtaja Magnus Sjöblom ei kerro loppusuoralla olleiden yritysten nimiä. Myös Enskildan kanssa solmitun sopimuksen arvo on liikesalaisuus.

Alkuperäisen aikataulun mukaan Sitran biotekniikkaomistusten kohtalon piti valmistua tämän vuoden loppuun mennessä. Ratkaisu on siirtynyt noin vuodella, sillä Sjöblomin arvion mukaan toimeksiannon toteuttaminen vie Enskildalta 9–12 kuukautta.

Sitran salkussa on kaikkiaan noin 40 bioyritystä. Sjöblom kertoo, että toimeksianto koskee 17–18 bioyritystä.

– Nimet eivät ole julkisia. Ne ovat sellaisia firmoja, jotka tarvitsevat lisäpääomia lähivuosina, muun muassa lääkekehitysfirmoja. Ne ovat sellaisessa kehitysvaiheessa, että niitä ei voi viedä toivotusti eteenpäin pelkästään Sitran rahoitusosuuksilla, Sjöblom sanoo.

Sitralla ei ole varaa rahoittaa 10–15 vuotta kestäviä lääkehankkeita. Niihin kuluu arviolta 100–300 miljoonaa euroa riskirahaa. Sitralle on koitunut noin 50 miljoonaan euron tappio sijoituksista suomalaisiin bioyhtiöihin.

Sitran salkun lääkekehitysyhtiöitä ovat esimerkiksi Juventia Pharma, Biotie Therapies ja Hormos Medical.

Edessä on mittavarahoituskierros

– Ulkoistamisen ja myymisen sijasta puhuisin rahoituskierroksesta. Yksittäisestä rahoituskierroksesta tämä eroaa siten, että korissa on 17–18 yritystä eli tämä on prosessina huomattavasti mittavampi kuin yksittäinen rahoituskierros, Sjöblom kertoo.

Sitran tavoitteena on löytää bioyhtiöille lisää pääomaa, ja Enskildan tehtävänä on etsiä kotimaisia ja ulkomaisia suursijoittajia. Tällä hetkellä päällimmäisenä vaihtoehtona on uuden kansainvälisen biotekniikkarahaston perustaminen. Myös Sitra voi ryhtyä siihen rahoittajaksi.

– Jos syntyy uusi rahasto, sitoudumme ja tulemme rahastoon mukaan tietyllä summalla. Yksi vaihtoehto on, että annamme nämä omistusosuudet niin sanotusti apporttina uuteen rahastoon.

Apportti tarkoittaa osakkeiden merkintää muuta omaisuutta kuin rahaa vastaan. Esimerkiksi kiinteää omaisuutta voidaan antaa apporttiomaisuutena perustettavan yhtiön käyttöön osakepääoman maksamisen sijasta.

Sjöblomin mukaan salkun lisäpääomitus on verrattavissa yrityskauppaan, joten Sitra ei kerro siihen liittyviä yksityiskohtia julkisuudessa. Hän toteaa, että Sitra ei aio luopua bioyrityksistä, vaan se etsii niille jatkokehityksen mahdollisuuksia.

– Kansallinen intressi on keskeinen asia ja tavoite Sitrassa. Aiomme tutkia kaikki mahdollisuudet, Sjöblom vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    10. 10

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää