Lihottajasta laihduttajaksi

Suuren pohjoismaisen kuntokeskusketju SATS:n Suomen-toimitusjohtajaksi on kutsuttu pikaruokaketju McDonald’sin Suomen operatiivinen päällikkö Mikko Käkelä. Hän aloittaa uudessa tehtävässään helmikuun alussa.

SATS toimii Pohjoismaissa Suomen lisäksi Ruotsissa ja Tanskassa. Yhtiöllä on runsaat sata kuntokeskusta, joissa on lähes 200 000 jäsentä. Yhtiön liikevaihto on sata miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskentelee noin 3 000 työntekijää. Vuodesta 2002 alkaen SATS:n suurin omistaja on ollut pääomasijoitusyhtiö Nordic Capital.

Mikko Käkelä, miltä tuntuu siirtyä lihottajan palveluksesta laihduttajan leipiin?

– Työtarjous oli erittäin mielenkiintoinen. Olen ollut jonkin aikaa SATS:n jäsen ja pitänyt yhtiön saleilla omaa kuntoani yllä. Minulla on siis omakohtaista kokemusta SATS:n toiminnasta ja pidän yhtiötä hyvänä.

Suomessa on jo nyt useita kuntosaliketjuja, ja kilpailu asiakkaista on kovaa. Millä keinoilla SATS erottuu kilpailijoistaan?

– Kuntosaliliiketoiminta kehittyy varmasti, ja ketjumainen toimintatapa lisääntyy. Tärkeintä on huolehtia siitä, että eri pisteissä täytetään kaikille jäsenille annettu lupaus toiminnan laadusta. Myös paikallinen toiminta on tärkeää. Uskoisin, että McDonald’sin puolelta tuon mukanani tietämystä ketjun johtamisesta.

Onko SATS:n tavoitteena laajentaa toimintaansa vai parantaa palvelujen laatua?

– Varmasti jollain aikavälillä pohdimme toiminnan laajentamista uusiin kasvukeskuksiin. Ensiksi pitää kuitenkin kehittää konseptimme sellaiseksi, että se vastaa mahdollisimman hyvin jäsentemme tarpeita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    4. 4

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    5. 5

      Rakennuspomo kertoo buumin kääntöpuolesta: ”Hirvittävä resurssien hukka”

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    8. 8

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Orpo: ”Kreikan talouskasvu on ollut yllättävän hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää