Valikko

Viipurista Suomen vientisatama

Suomeen saatiin lopulta eriskummallisen kierroksen jälkeen tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Sen ulkopuolelle jäi kuitenkin kuljetusketjua edustava Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT. Järjestö on uuden puheenjohtajansa Timo Rädyn johdolla omaksunut kovan linjan ja mörön roolin suomalaisilla työmarkkinoilla. Luvassa on vielä tiukkoja neuvotteluja.

Se, miksi häirikkö- tai mörköala on valikoitunut juuri kuljetukseen on outoa. Alan ansiotaso on kohtuullinen varsinkin suhteessa rapakuntoisiin maksajayrityksiin. Taloudellisia syitä tärkeämpiä lienevätkin kulttuuritekijät. Ala on miesvaltainen, perinteet militantteja eikä työntekijöiden koulutustasokaan ole korkeimmasta päästä.

Kuljetus on kuitenkin hyvin tärkeää. Se on ollut sitä aina, eikä tilanne viime vuosina ole muuttunut.

Tehtiin mitä tahansa, tavaran ja ihmisten on liikuttava. Erityisesti Suomen kaltaisessa laajassa, harvaanasutussa ja syrjäisessä maassa liikkuminen on vielä kyettävä tekemään tehokkaasti ja edullisesti. Jos kuljetuskulut ovat liian suuret, ei tuotanto Suomessa ole kannattavaa.

Tästä syntyykin erikoinen pulma. Kuljetustyöntekijät voivat tehokkailla lakoilla nostaa palkkojaan ja yritysten kustannuksia. Osalle kuljetusyrityksiä kulut nousevat liikaa ja toimiala keskittyy, mutta tarpeellinen määrä yrityksiä selviää kyllä. Todellinen maksa löytyy aivan muilta toimialoilta. Kuljetuskustannusten nousu ratkaisee monen paikallisen investointipäätöksen kohtalon. Kiinailmiö vauhdittuu ja aivan muut työntekijät jäävät työttömiksi.

Mikä avuksi? Toki palkkoja tulee nostaa ja ansiokehitys turvata kuljetusalallakin. Mutta kuinka estää turhien vahinkojen syntyminen toisilla toimialoilla. Suomessa AKT:n jäsenten hoitamille kuljetuksille on vähän vaihtoehtoja. Yllättäen vaihtoehtoja kilpailutuksen vahvistukseksi löytyy Venäjältä. Jo nyt kuljetukset Suomesta Venäjälle ovat lähes kokonaan siirtyneet venäläisten yritysten ja kuljettajien käsiin.

Suomen sisällä kabotaasi ei venäläisvoimin luonnistu, mutta vientikuljetukset Venäjän satamien kautta onnistuvat. Kotimaan sisäisiin kuljetuksiin on siirtymäajan jälkeen mahdollista löytää tekijöitä Baltian maista. Venäjän puoleiset Suomenlahden satamat kehittyvät nopeasti. Toistakymmentä vuotta jatkuneet transitokuljetukset Suomen kautta Venäjälle ovat hiipumassa. Pietarin omien satamien satamien modernisointi etenee hyvää vauhtia.

Mikään ei vaikeassa tilanteessa estä kääntämästä kauttakulkukuljetuksia toisin päin. Myös Suomen vientiä voidaan ohjata Venäjän satamien kautta. Voihan Viipurin Uuraasta tehdä jälleen suuren suomalaisen vientisataman.

Toki haasteita löytyy varmasti silläkin puolella rajaa, mutta ainakin ne ovat erilaisia kuin täällä koto-Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää