Valikko

Matala tuotto korostaa kuluja

Kuluista tinkiminen kannattaa erityisesti matalien tuottojen aikana, sillä näin sijoittaja saa itselleen suuremman osan niukoista tuotoista.

Epävarmojen ja vaatimattomien tuottojen aikana sijoittajille markkinoidaan uusia sijoitusluokkia, joilla tavoitellaan korkeita tuottoja muka matalalla riskillä. Niin kuin aina ennenkin, poppakonsteilla ja ihmelääkkeillä rahastetaan hyväuskoisia. Varmemmin tuotto paranee kuluista tinkimällä.

Osake- ja korkomarkkinoiden pitkäaikaiset tuottonäkymät ovat selvästi totuttua vaatimattomammat, arvioi kasvava joukko sijoituspalveluiden myynnistä riippumattomia asiantuntijoita.

Perusteet laihoille odotuksille ovat selkeät:

– Osakemarkkinat eivät ole vielä toipuneet markkinahistorian rajuimmasta hintakuplastaan. Toipuminen pitkäaikaisiin normaalituottoihin voi kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Selvimmin kuplan varjo näkyy siinä, että osakkeet ovat edelleen kalliita. Korkea ostohinta heikentää odotettavissa olevaa tuottoa.

– Korkomarkkinoiden tuotot ovat matalia yksinkertaisesti siitä syystä, että inflaatio on hidasta ja siksi myös korot ovat poikkeuksellisen alhaalla. Matala korkotaso merkitsee korkopuolella samaa haastavaa arvostusta kuin osakkeissa: joukkolainat ovat nyt epätavallisen kalliita.

Tuotto-odotusten heikkeneminen koettelee totunnaisia sijoitusratkaisuja, sillä passiivinen osta ja pidä -tyyli jää auttamatta sekin pitkäaikaisten keskiarvotuottojen alapuolelle. Hyvien tuottojen aikana passiivinen tyyli tuotti kovia tuottoja, kun markkinoilla vallitsi yleinen nousujuhla.

Mutta heikkojen ja jyrkästi vaihtelevien tuottojen aikana passiivisuuden pelätään osoittautuvan sijoittajalle kalliiksi valinnaksi: toistensa kanssa vuorottelevat nousut ja laskut kumoavat toisiaan ja näin passiivinen salkku voi polkea paikoillaan vuosia. Tästä syystä aktiivinen, niin sanottu taktinen salkunhoito on nopeasti kasvattanut suosiotaan maailmalla.

Pitkäaikaiset tuotot syntyvät niin osake- kuin korkomarkkinoillakin aina vaihtelevasta hintakehityksestä. Mutta varsinkin vaatimattomien tuottojaksojen aikana markkinoilla vuorottelevat nousut ja laskut ovat usein tavallistakin jyrkempiä, niin kuin parin viime vuoden osakemarkkinat ovat osoittaneet.

Taktinen salkunhoito perustuu karkeasti pelkistäen osakkeiden lisäämiseen, kun kurssit nousevat ja vastaavasti osakkeiden vähentämiseen kurssilaskun ajaksi.

Ajatuksena yksinkertainen taktiikka on käytännössä vaikea, sillä kukaan ei varmuudella tiedä markkinoiden nousuja ja laskuja ennalta. Salkun rakenteen muutoksilla haetaan parempaa tuottoa, mutta jokaiseen kauppaan liittyy väistämättä myös epäonnistumisen riski.

Viimeaikainen muotiala, niin sanotun absoluuttisen tuottotavoitteen sijoitusrahastot perustuvat täysin salkunhoitajan taitoihin. Nämä hedge-rahastojen hoitajat eivät pelkästään osta ja myy osakkeita kurssivaihtelun mukaan, vaan lisäksi he saalistavat lisätuottoa markkinoiden oletetuista hinnoitteluvirheistä.

Näiden hedge-rahastojen tavallistakin suurempia palkkioita perustellaan kaikissa markkinaoloissa positiivisella tuottotavoitteella. Tavallista etevämmällä salkunhoidolla ja salkunhoidon väljillä säännöillä pitäisi voittoa yhtä hyvin markkinoiden nousuissa kuin laskuissakin.

Lukuisat esimerkit ovat osoittaneet, että houkutteleva tavoite on helpompi kirjoittaa rahaston esitteeseen kuin toteuttaa.

Salkunhoitajan taitoihin ja hyvään onneen perustuva sijoitustoiminta on useiden tutkimusten perusteella kohtalaisen varma keino hävitä markkinoiden keskivertotuotolle.

Tärkein selitys keskimäärin markkinoita heikommalle menestykselle löytyy aktiivisen salkunhoidon korkeasta hinnasta – ja siitä, että useimmat salkunhoitajat eivät ole markkinoita etevämpiä.

Aktiivisen salkunhoidon mielekkyys riippuu näkökulmasta. Rahasto- tai varainhoitoyhtiölle voi riittää, että aktiivisuudella ja korkealla tuottotavoitteella voidaan perustella korkeita palkkioprosentteja. Sijoittajalle aktiivisessa salkunhoidossa on itua ainoastaan siinä tapauksessa, että aktiivisuudella todella saavutetaan markkinoita parempi tuotto.

Sijoitusrahastoissa aktiivisen salkunhoidon kustannukset heikentävät sijoittajalle kertyvää tuottoa sitä enemmän mitä korkeampi on rahaston hallinnointipalkkio ja mitä enemmän rahasto maksaa kaupankäyntipalkkioita.

Aktiivisesti hoidetut osakerahastot perivät Suomessa tyypillisesti 1,5 prosentin hallinnointipalkkioita.

Sijoituskustannusten suhteellinen merkitys kasvaa matalien tuottojen aikana.

Jos sijoitukset tuottavat vanhojen, hyvien aikojen tapaan esimerkiksi 15 prosenttia vuodessa, hupenee 1,5 prosentin kuluihin ainoastaan kymmenesosa vuoden tuotosta. Mutta jos tuotto jääkin esimerkiksi kolmeen prosenttiin, haukkaa sama 1,5 prosentin hoitokulu peräti puolet vuoden tuotosta.

Matalien hoitokulujen ja säästeliään kaupankäynnin indeksirahastot ovat ainoa varma keino, jolla sijoittaja voi kohentaa omaa tuottoaan. Laajaan markkinaindeksiin sidotussa indeksirahastossa sijoittaja lisäksi pääsee varmuudella mahdollisimman lähelle markkinoiden yleistä tuottokehitystä.

Tuotto voi toki jäädä indeksirahastossakin vaatimattomaksi, mutta pienet kulut säästävät suuremman osan tuotoista sijoittajalle kuin suuret kulut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Lentäjät harkitsevat Lufthansan uutta tarjousta

    8. 8

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää