Valikko

Lahja vai lahjus?

Näin jouluna pitäisi varmaan kirjoittaa ennemminkin lahjoista kuin lahjuksista. Lieventävänä asianhaarana kuitenkin mainittakoon, että alkavathan ne sentään samalla konsonantilla.

Helsingin terveystoimesta vastaava kaupunginjohtaja Paula Kokkonen taisi pilata monen lääkärin joulun, kun hän julisti, että kaupungin palveluksessa olevat lääkärit eivät enää jatkossa saa osallistua minkään lääkefirman kustantamiin koulutustapahtumiin tapahtuivatpa ne sitten maalla, merellä tai ilmassa.

Käytännössä ukaasi on toteutettu siten, että Kokkonen ei kaupungin virastobyrokratiassa yksinkertaisesti enää hyväksy sellaisia lääkäreiden matkamääräyksiä, joihin sisältyy lääkeyhtiön rahoitusta.

Lääkäreiden ja lääketeollisuuden väliset kytkökset ovat aina aika ajoin nousseet huomion kohteeksi. Milloin lääkäreille on jaeltu Kommunikaattoreita, milloin taas erityyppistä kestitystä.

Tällainen käytäntö on yksinkertaisesti vain ollut maan tapa. Lääkäreitä siitä ei voi pelkästään syyllistää. Kun reseptilääkkeiden mainonta suurelle yleisölle on kielletty, pyrkii lääketeollisuus ymmärrettävästi lähestymään suoraan lääkäreitä omia tuotteitaan propagoidessaan.

Toisaalta lääkefirmojen järjestämät seminaarit ovat omalta osaltaan auttaneet lääkäreitä seuraamaan, mitä uutta alalla tapahtuu. Jos osallistuminen lääketeollisuuden järjestämälle kurssitukselle kokonaan kielletään, kuntien täytyy vastaavasti vastata lääkäreiden täydennyskoulutuksesta kokonaan itse.

Asiaa on yritetty ratkoa alan sisäisin suosituksin. Tarvittaisiin näköjään järeämpää ohjeistusta, jotta koko maahan saataisiin yhtenäinen käytäntö.

Lääkärit ovat perinteisesti olleet hyvin voidellun ammattikunnan maineessa. Ainoita syntisiä he eivät kuitenkaan ole. Ei-hyväksyttävästä kestityksestä on kärähdetty milloin Merenkulkulaitoksessa, Puolustusvoimissa kuin muussakin virkamieskunnassa. Varmaan myös meidän toimittajien olisi aina aika ajoin syytä katsoa tässä suhteessa peiliin.

Mutta lopuksi lohdutuksen sana. Yksi asia on varma. Sen ainoan ja oikean Joulupukin lahja ei ole koskaan lahjus.

Oikein Hyvää Joulua!

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää