Valikko

Euro uuteen ennätykseen

Dollarin joulun alla kiihtynyt selvä heikentyminen euroon nähden jatkui maanantaina. Dollari putosi aamulla Aasian kaupankäynnissä ennätyksellisen alas euroon nähden. Euro maksoi enimmillään jo 1,3555 dollaria. Markkinoilla arvioidaan, etteivät suuret keskuspankit puutu dollarin alamäkeen, mikä jyrkentää liikettä.

Dollari on päättämässä jo kolmannen laskuvuoden. Taustalla on huoli Yhdysvaltain vaihtotaseen vajeesta. Tänä vuonna dollari on heikentynyt seitsemisen prosenttia euroon nähden.

Yhdysvaltain on kerättävä päivittäin massiivinen sijoitusvirta ulkomailta, jotta dollarin arvo pysyisi entisellään.

Investointipankki Morgan Stanley ennustaa, että euro vahvistuu 1,38 dollariin ja dollari laskee 98 jeniin ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

Dollari kävi jo torstaina hiukan yli 1,35 dollarin, kun USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset kasvoivat marraskuussa odotuksia enemmän, mutta kuljetusvälineistä puhdistetut tilaukset vähenivät vastoin odotuksia.

Korkomarkkinoilla oli rauhallista, joskin aamuinen lasku kääntyi iltaa kohden pieneksi korkonousuksi.

Tätä liikettä jarrutti kuitenkin euron vahvistuminen, joka vähensi EKP:hen kohdistuvia koronnosto-odotuksia.

Sekä valuutta- että korkoliikkeitä vaimensi Lontoon markkinoiden kiinniolo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää