Valikko

Kotkan ja Junnun musiikki kiinnosti elokuvayleisöä

Kotkan satamakortteleiden kansainvälinen meininki 1950-luvulla ja jazz-kapakoiden tunnelmat heräsivät eloon valkokankaalla joulupäivänä ensi-iltansa saaneessa Pekka Mandartin Keisarikunta-elokuvassa.

Keisarikunta pomppasi heti viikonloppuna Suomen toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi Ocean’s Twelven jälkeen. Suomalaistuotanto keräsi 6 972 katsojaa.

Elokuvan nimi Keisarikunta oli ravintola Fenniassa kokoontuneiden nuorten jazzharrastajien nimitys itsestään, ja jazzmuusikko Olli Miettinen sen itseoikeutettu keisari.

Jameissa hengaili myös tuleva muusikko Juha Watt Vainio, joka ei koskaan päässyt eroon Kotkan jazz-nuoruuden kaipauksestaan.

Nuori Junnu näkyy elokuvassa, mutta ennen muuta 1950-luvun nuoriso elää ja satamakortteleiden jazz soi.

– Halusin tuoda valkokankaalle kuvauksen ystävyydestä ja yhdessä tekemisen hengestä, ohjaaja Pekka Mandart kiteyttää.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Sami Keski-Vähälä ja Pekka Mandart. Päärooleissa ovat Mikko Leppilampi, Maria Ylipää, Mikko Nousiainen, Petteri Summanen, Niko Saarela, Petra Karjalainen ja nuorena Junnu Vainiona Sampo Sarkola. Elokuva leviää 40 kopiona koko maassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää