Helsingissä rauhallinen laskupäivä

Helsingin pörssin välipäivätunnelmat jatkuivat monien sijoittajien viettäessä lomaa. Kursseja liikuttelevat uutiset jäivät vähäisiksi. Nokia laski hieman, ja metsäyhtiöt suuntasivat vauhdikkaammin alaviistoon. Tiistaina Stora Enson valuuttariski-muistutus painoi metsäosakkeita. Euro tehtaili eilen jälleen ennätyslukemat ja kävi 1,3647 dollarissa.

Hex-yleisindeksi painui 0,1 prosenttia 6 227,81 pisteeseen. Portfolioindeksi laski saman verran. Toimialojen kehitys oli epäyhtenäistä. Vaihtoa kertyi vaatimattomat 224 miljoonaa euroa.

– Tänne mahtuisi muutama uutinen, mutta niitä ei ole oikein tullut. Tämä on aikamoista hiljaiseloa, ja niin on varmaan ensi viikollakin, koska se on vajaa viikko. Sen jälkeen aletaan pikkuhiljaa käynnistellä koneita. Vuodenvaihteen jälkeen aletaan varmasti katsoa, tuleeko yhtiöiltä positiivisia tuloskommentteja. Kun loppiaisen jälkeen tullaan töihin, on USA:ssa jo tulosviikko, eräs välittäjä totesi.

Nokia painui 0,2 prosenttia 11,69 euroon. Nokia kertoi toimittavansa kolmannen sukupolven 6630-puhelimia matkapuhelinoperaattori Hong Kong CSL:lle, muttei paljastanut tiedotteessaan kaupan arvoa.

Metsäosakkeista Stora Enso laski 0,5 prosenttia 11,23 euroon. UPM painui 1,2 prosenttia 16,21 euroon. Tiistaina Stora Enso laski lähes kolme prosenttia, kun monet tulkitsivat yhtiön pörssitiedotteen tulosvaroitukseksi, vaikkei siinä periaatteessa ollut uutta tietoa.

Merimoottoreita ja voimaloita valmistava Wärtsilä kertoi myyvänsä Turun tehtaaltaan vapautuvan tuotantokaluston Leinovalulle ja AA Fabricating -yhtiölle. Wärtsilä ei julkista tiedotteessaan kaupan arvoa. Wärtsilän B-osakkeen kurssi nousi 0,7 prosenttia 15,45 euroon.

Metso Paper ulkoistaa Karhulan yksikön tuotannon metalliteollisuuden kone- ja laitevalmistajien sopimusvalmistajalle Mesera Worksille. Sopimuksen myötä 105 työntekijää siirtyy ensi vuoden alusta vanhoina työntekijöinä Mesera Worksin palvelukseen. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa. Metson kurssi painui 0,9 prosenttia 11,80 euroon.

Norjalainen päivittäistuotteiden toimittaja Orkla on kasvattanut osuuttaan Chipsin osakkeista 22,7 prosenttiin tiistaina tehdyillä pörssikaupoilla. Orkla vahvisti alkuviikosta aloittavansa julkisen ostotarjouksen Chipsin osakkeista 5. tammikuuta. Yhtiö maksaa 22,85 euroa Chipsin osakkeesta käteisenä. Hinta on molemmille osakesarjoille sama. Chipsin A-osake päätyi 0,1 prosenttia miinukselle 22,67 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää