Valikko

Yomin ja Elisan fuusiosta tehtiinkantelu oikeusasiamiehelle

Kantelussavaadittiin fuusion lykkäämistä,asiaa ei otettututkittavaksi
Jyväskyläläisen tieto- ja viestintäteknologiakonsernin Yomin ja teleyhtiö Elisan fuusiosta on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelu koskee patentti- ja rekisterihallituksen menettelyä fuusiossa.

Yomi on sulautumassa Elisaan tänään.

Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä oikeusasiamiehen kansliasta kertoo, että kantelijalle annettiin eilen päätös asiassa.

– Päätöksessä todetaan, että asiaa ei oteta tutkittavaksi, sillä oikeusasiamies ei anna ennakkolausuntoja viranomaisten toiminnasta, Länsisyrjä toteaa.

Yomin sulautuminen Elisaan merkitään kaupparekisteriin vasta tänään.

Apulaisjohtaja Sakari Kauppinen patentti- ja rekisterihallituksesta kertoo, että kantajan mukaan hänellä olisi ollut oikeus vaatia, että fuusion rekisteröitymistä lykätään, eikä sitä olisi tehty vuoden 2004 puolella.

Maaliskuussa yhtiöt kertoivat, että Yomi sulautuu Elisaan. Yomi on ollut Elisan tytäryhtiö vuodesta 2001 lähtien. Elisa-konserni omistaa Yomista ennen sulautumista reilut 51 prosenttia.

Kaupankäynti Yomin osakkeella Helsingin pörssin päälistalla päättyi eilen.

Riitaa myöslunastushinnasta

Yhtiöiden sulautuminen hyväksyttiin 27. toukokuuta pidetyssä Yomin ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Kaikki osakkaat eivät kuitenkaan halua vaihtaa osakkeitaan Elisan osakkeisiin. Saman Elisa on kohdannut myös aiemmissa yritysostoissa.

Osakkeiden lunastus koskee niitä osakkeenomistajia, jotka vastustivat sulautumista yhtiökokouksessa ja ovat sen jälkeen esittäneet lunastusvaatimuksensa.

Lunastushinnan muutamalle prosentille Yomin osakkeista päättää Keskuskauppakamarin määräämä välimies, varatuomari Juha Kurkinen.

Hallituksen tarjoama lunastushinta on 5,90 euroa. Välimies voi päättää hinnaksi enemmän, vähemmän tai saman verran. Välimieskäsittelyn hakijoiden joukossa on myös Yomin entinen johtaja Esko Miikkulainen.

Miikkulaisen mukaan lunastushinta ei vastaa hänen käsitystään yhtiön arvosta, koska Elisan kurssi laski sulautumissopimuksen laadinnan jälkeen.

Pienosakkaita arvelutti myös se, että Elisa kertoi loppuvuoden näkymiensä olevan heikot pian osakevaihtotarjouksen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää