Vuosi päättyi vaimeasti - tilaus nosti Aldataa

Vuoden viimeinen kaupankäyntipäivä Helsingissä jäi verkkaiseksi niin vaihdoltaan kuin kurssiliikkeiltään. Vipinää ei saatu edes Wall Streetiltä, jossa keskeiset pörssi-indeksit avautuivat varovaiseen nousuun.

Pörssin yleisindeksi pysyi paikoillaan Nokian laskusta huolimatta. Metsäyhtiöt ja Sampo sysäsivät painorajoitetun portfolioindeksin loivaan nousuun. Ohjelmistoyhtiö Aldataa kohotti yhtiön saama toimitussopimus USA:sta.

– Hiljaista oli. Yritykset eivät tiedota, ja ne kaupat, jotka haluttiin tehdä, tehtiin jo alkuviikolla. Kauppa vilkastuu vasta loppiaisen jälkeen, markkinoilta kommentoitiin.

Hex-yleisindeksi päätti 6228,11 pisteeseen, ja vaihtoa kertyi vain hieman yli 200 miljoonaa euroa. Yleisindeksin vuosinousu oli kolmisen prosenttia eli kotimaisen talouskasvun verran.

Nokia päätti 0,6 prosenttia pakkaselle 11,62 euroon. Financial Timesin mukaan japanilainen NEC ja korealainen LG nousivat Britanniassa matkapuhelinten joulumyynnin kärkeen. Nokian asema on FT:n mukaan silti pysynyt vahvana.

Metsäyhtiö M-real myy metsäomaisuutensa perustettavalle Forestia Holdingille, josta M-realin pääomistaja Metsäliitto tulee omistamaan 49,9 prosenttia. M-real saa 172 miljoonan euron kokonaiskauppahinnasta 95 prosenttia ja Metsäliitto loput. M-realin B-osake kiipesi yli kolme prosenttia 4,70 euroon, vaikka kaupalla ei ole yhtiölle merkittävää tulosvaikutusta.

TeliaSoneran kurssi heikentyi vajaan prosentin 4,38 euroon, kun operaattori kertoi irtisanovansa 300 työntekijää Tanskassa Telia Mobile Tanskan ja Orangen tanskalaisyksikön yhdistymisen myötä. TeliaSonera kertoi myös tehneensä enimmillään vajaan 12 miljoonan euron irtisanomiskustannuksista samansuuruisen varauksen tämän vuoden tulokseen. Telia Mobilen johtaja Jesper Bröckner lupasi yhdistymisestä syntyvän noin 490 miljoonan Ruotsin kruunun synergiaedut vuodesta 2006 lähtien.

Mediakonserni Alma Median vaihdetumpi 2-osake jäi 1,4 prosentin laskuun 10,95 euroon. Norjalainen Schibsted kertoi käynnistävänsä ostotarjouksen Alma Mediasta suunnitelmien mukaisesti ensi tiistaina. Alma Median suuromistaja, ruotsalainen mediakonserni Bonnier kommentoi tammikuun lopussa päättyvää ostotarjousta vasta tarjousasiakirjan tultua julkisuuteen.

Ohjelmistoyhtiö Aldata toimittaa Gold-ohjelmiston amerikkalaiselle Mike Campbell and Associates -yhtiölle. Aldata ei julkistanut kaupan arvoa. Tieto Amerikan valloituksen etenemisestä kohotti Aldatan kurssia liki kuudella prosentilla 1,11 euroon. Elisalta tilauksen saanut ohjelmistoyhtiö Basware halpeni hieman.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää