Valikko

Matkavakuuttajat käsittelevät korvaushakemukset pikaisesti

Sekä If Vahinkovakuutus ettäEurooppalainenpyrkivät käsittelemään korvaushakemukset vuorokaudessa tai parissa

Matkavakuutusyhtiöt ovat varautuneet käsittelemään lähiviikkoina saapuvat Kaakkois-Aasian katastrofista aiheutuneet korvaushakemukset pikavauhtia. Esimerkiksi sekä Pohjolan tytäryhtiö Eurooppalainen että If Vahinkovakuutusyhtiö ovat varautuneet hakemusruuhkaan.

– Tilanne vaikuttaa karmealta. Erityinen huoli on kadoksissa olevista ja tietysti ajan kuluessa järkytys syvenee. Olemme saaneet todeta, että vahingoista tulee kaikilla mittareilla mitaten isoja, Eurooppalaisen korvausjohtaja Olli Latola sanoo.

Matkavakuuttamiseen erikoistuneen Eurooppalaisen markkinaosuus on noin 50. Latolan arvion mukaan katastrofialueella on ollut noin 2 000 Eurooppalaisen vakuuttamaa ihmistä, joista valtaosa on kärsinyt omaisuusvahingon eli menettänyt matkatavaransa joko kokonaan tai osittain. Kaikkiaan katastrofialueella on arveltu olevan noin 5 000 suomalaista.

– Olemme valjastaneet kaikki mahdolliset ihmiset ottamaan korvaushakemuksia vastaan. Lisäksi olemme laatineet uudet käsittelyohjeet niin, että hakemuksen kysymykset ovat huomattavasti kevyemmät kuin normaalisti, Latola sanoo.

Latolan mukaan Eurooppalainen ei halua kiusata asiakkaitaan, vaan saada vain välttämättömät selvitykset. Käsittelyn se hoitaa pikaisesti. Jokainen omaisuusvahinkotapaus tulee hoitaa muutamassa päivässä.

Latola sanoo, että ihmiset voivat toimittaa korvaushakemukset sekä internetissä että puhelimitse. Pitkiä lomakkeita ei tarvitse täyttää.

Hänen arvionsa mukaan katastrofi työllistää satakunta ihmistä Eurooppalaisessa lähiviikkoina. Vaikeimmat tapaukset yhtiö keskittää muutamalle kymmenellä parhaalle asiantuntijalle.

Katastrofin hintaon taka-alalla

Latolan mukaan katastrofin hinta ei ole päällimmäisenä mielessä, mutta Eurooppalainen on pyrkinyt haarukoimaan sitäkin. Se selviää sitten, kun tiedetään, paljonko yhtiö maksaa henkivakuutuskorvauksia ja vakavasti vammautuneiden korvauksia. Latolan mukaan vakuutusyhtiöiden kustannukset selviävät parissa viikossa.

Matkavakuutusten korvaukset ovat pieniä, kun kyse on omaisuusvahingoista. Latolan mukaan tämän katastrofin yhteydessä kyse on muutamista miljoonista euroista. Summa on pieni siihen nähden, että Pohjola korvaa vuosittain 600 miljoonaa euroa.

If Vahinkovakuutuksen korvausjohtajan Markku Stenbergin mukaan Ifin markkinaosuus suomalaisten matkavakuutuksista on noin 33 prosenttia. Ruotsissa osuus on pienempi.

Suomen ja Ruotsin lisäksi If myy vahinkovakuutuksia Norjassa, Tanskassa ja Baltiassa. Näistä maista katastrofialueella on neljän päivän jälkeen kadoksissa yhteensä noin 2 500 ihmistä.

– Se on todella vakavaa. Emme ole yrittäneet laskea kustannuksia, Stenberg kertoo.

Stenbergin mukaan If on varautunut pikakorvausmenettelyyn katastrofissa aiheutuneille omaisuusvahingoille. Päätösten tulisi valmistua vuorokaudessa. Yhtiö on vahvistanut kapasiteettiaan ja varannut henkilökuntaa korvausten käsittelyyn. Stenberg muistuttaa, että korvaushakemuksen voi täyttää internetissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää