Perlos varoitti kannattavuuden pudotuksesta

Muovikomponentteja matkapuhelin- ja lääketeollisuudelle valmistava Perlos Oyj varoitti, että kannattavuus oli viimeisen neljänneksen lopulla ennakoitua heikompi.
Vuoden viimeisen neljänneksen tulos ennen veroja oli noin 17 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos 0,27-0,29 euroa. Vuotta aiemmin tulos oli 11,2 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos 0,16 euroa.

Heinä-syyskuun osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä Perlos arvioi, että viimeisen neljänneksen osakekohtainen tulos paranee jonkun verran kolmannesta neljänneksestä, jolloin osakekohtaista tulosta kertyi 0,31 euroa.

Vaihto kasvoi neljänneksen

Perloksen liikevaihto kasvoi vuonna 2004 ennakkotietojen mukaan noin 24 prosenttia ja oli noin 562 miljoonaa euroa. Loka-joulukuun liikevaihto oli noin 158 miljoonaa euroa verrattuna edellisvuoden vastaavan ajanjakson 145,1 miljoonaan euroon. .

Ennakkotietojen mukaan viime vuoden tulos ennen veroja oli noin 72 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna tulosta kertyi 11,2 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 1,02-1,04 euroa viime vuonna verrattuna 0,16 euroon.

Perlos julkistaa viimeisen neljänneksen ja vuoden 2004 tuloksen 9. helmikuuta.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    9. 9

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    11. Näytä lisää