Valikko

Sony Ericsson jäi tulosennusteesta

Japanilais-ruotsalainen matkapuhelinten valmistaja Sony Ericsson teki loka-joulukuussa 140 miljoonan euron tuloksen ennen veroja. Analyytikot odottivat 165 miljoonan euron tulosta, jonka alle yhtiö siis jäi. Toimitusjohtaja Miles Flint kehuu varsinkin päätösneljännestä.
Myynti ylitti kahden miljardin euron rajapyykin ja oli 2 005 miljoonaa euroa. Kasvua viime vuoden vastaavasta ajasta syntyi 40 prosentin verran.

Analyytikoiden odotukset olivat 1 923 miljoonan euron myynnissä, jonka yhtiö siis selvästi ylitti

Sony Ericsson toimitti jakson aikana kauppoihin noin 12,6 miljoonaa matkapuhelinta. Määrä kasvoi vuoden takaisesta 56 prosenttia, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Toimitukset olivat hienoisesti odotuksia paremmat. Yhtiöllä on hallussaan noin 6,8 prosenttia matkapuhelinten maailmanmarkkinoista.

Flint tyytyväinen, vaikka marginaali putosi

Yhtiön mukaan sen tuotteiden asp (average selling price) eli keskimääräinen myyntihinta kohosi 160 euron tietämille, mikä on eräs korkeimmista koko kännykkäalalla.

Toimitusjohtaja Miles Flint on yleisesti ottaen erittäin tyytyväinen Sony Ericssonin viime vuoteen ja erityisesti sen päätösneljännekseen. Flintin mukaan varsinkin yhtiön 3g- eli umts-puhelinten näkymät ovat lupaavat.

Kuitenkin neljännellä neljänneksellä yhtiön voittomarginaali putosi seitsemään prosenttiin. Viime vuoden kolmannella neljänneksellä marginaali oli 8,1 prosenttia.

Viime vuoden heinä-syyskuussa Sony Ericsson menetti asemansa maailman viidenneksi suurimapana kännykkäyhtiönä eteläkorelaiselle LG Electronicsille. Kärjessä ovat Nokia, Samsung, Motorola ja Siemens tässä järjestyksessä.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    10. 10

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää