Valikko

Sysopenin Sahla: Tarjouskanta selvästi viime vuotta parempi

Vilkas loppuvuosi palautti Sysopenin kasvu-uralle. Loka-joulukuun hyvä tulos nosti yhtiön yli aiemman, seitsemän prosentin, tulosarvionsa. Viimeisen vuosineljänneksen tulos oli yli 17 prosenttia liikevaihdosta, koko vuonna yhtiö pääsi 8,7 prosenttiin.
- Menestys riippuu käyttöasteesta. Loppuvuoden isot hankkeet työllistivät porukan mukavasti, toimitusjohtaja Arto Sahla iloitsi yhtiön tiedotustilaisuudessa. Sysopenia työllistivät esimerkiksi poliisin, Arekin, Tapiolan ja Nokian järjestelmähankkeet.

Yhtiön viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 7,8 miljoonaa euroa ja koko vuoden 26,2 miljoonaa. Koko vuoden nettotulos oli 2,2 miljoonaa.

Sysopenin käyttöaste nousi vuoden lopussa 69 prosenttiin edellisvuoden 60 prosentista. Luvussa ovat mukana myös yhtiön hallinnon työntekijät, joten liiketoimintojen käyttöaste on korkeampi.

Jos kasvu jatkuu, joutuu yhtiö palkkaamaan uutta henkilökuntaa. Viime vuoden lopussa Sysopenissa työskenteli 290 henkilöä.

Markkinat vetävät

Vaikka markkinat ovat Sahlan mukaan piristyneet, ensimmäinen vuosineljännes tuskin yltää viimeisen tasolle. Viime vuoden alun liikevaihto- ja kannattavuustasojen yhtiö uskoo ylittyvän "selvästi". Tarkempia arvioita Sahla ei esitä.

- Tarjouskanta on selkeästi parempi kuin vuotta aiemmin. Mutta ennen kuin on nimiä papereissa, on oltava varovainen, Sahla sanoi.

Yhtiön on asettanut kolmen vuoden suunnitelmassaan kannattavuustavoitteeksi 15 prosentin tuloksen liikevaihdosta. Liikevaihdon kasvutavoite on 15-20 prosenttia vuodessa.

- Yhtiö käyttää kasvun tavoittelussa kaikkia keinoja, ja on aktiivinen myös yritysjärjestelyissä, Sahla totesi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää