Ementor ostaa Capnova Oy:n projektiliiketoiminnan

Ementor Finland Oy vahvistaa omaa sovellusliiketoimintaansa ostamalla Capnova Oy:n projektiliiketoiminnan. Capnovan erityisosaamista on sähköisen asioinnin ja itsepalvelun tietojärjestelmien suunnittelu- ja toteutustyöt.
Projektiliiketoiminta siirtyy Ementorille 1.2.2005. Ementorin palvelukseen siirtyy Capnovasta viisi henkilöä.

Capnova Oy on vuonna 2000 perustettu yritys, jonka liiketoiminta on jakautunut Webhosting -palveluihin sekä ohjelmistoprojekteihin.

Yritys on toimittanut mittavia sähköisen asioinnin ja itsepalvelun verkkoratkaisuja yksityiselle ja julkiselle sektorille. Asiakkaina ovat olleet muun muassa EVTEK (Espoon Vantaan teknillinen ammattikorkeakoulu), Stadia (Helsingin ammattikorkeakoulu) ja TFiF (Tekniska Föreningen i Finland). Capnovan portaaliratkaisuja käyttää päivittäin yli 30 000 loppukäyttäjää.

Ementor on pohjoismaisella tasolla merkittävä portaaliratkaisujen kokonaistoimittaja. Suomessa Ementorin toteuttamia portaaliratkaisuja käyttävät muun muassa. Finnairin lentohenkilöstö ja Tehy ry:n jäsenistö.

- Capnova halusi keskittää toimintansa omaan ydinosaamiseensa eli webhosting-palveluihin. Haimme samalla sovellusliiketoiminnalle ostajaa, jonka kanssa varmistamme tämän osa-alueen kehittymisen. Ementor haki sovellusliiketoiminnan osaajia, jolla on jo vahva näyttö osaamisestaan Suomessa, sanoo Capnovan hallituksen jäsen Ville Hurnonen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    9. 9

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    10. 10

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää