Palvelut vetivät StorageTekin kasvuun

Tallennus- ja muistiratkaisujen toimittaja StorageTekin vuoden 2004 liikevaihto nousi 2,22 miljardiin dollariin edellisvuoden 2,18 miljardista dollarista. Vuoden nettotulos kasvoi 28 prosenttia 191 miljoonaan dollariin.
Yksi merkittävimmistä syistä vuoden vahvaan tulokseen oli palveluliikevaihdon kahdeksan prosentin kasvu.

Joulukuun lopussa päättyneen neljännen neljänneksen liikevaihto kasvoi vain 0,7 miljoonaa dollaria 665,8 miljoonaan. Viimeisen neljänneksen nettotulos kuitenkin nousi 25 prosenttia 89,3 miljoonaan dollariin.

- Vahva teknologia, asiakassuhteet ja menestyksekäs liiketoimintamalli auttoivat meitä nostamaan vuoden tulosta voimakkaasti. StorageTek auttaa asiakkaitaan hallitsemaan tietoa koko sen elinkaaren ajan ja strategiamme on otettu asiakaskunnassa vastaan erittäin positiivisesti, kertoo StorageTekin pääjohtaja Patrick J. Martin.

Vuonna 1993 perustetun Suomen StorageTekin maajohtajana aloitti maaliskuussa Timo Danilotschkin, joka aiemmin toimi muun muassa DNS Finlandin toimitusjohtajana.

- Viime vuonna StorageTekin myynti kasvoi myös Suomessa. Vuoden 2004 aikana Suomen StorageTek laajensi palvelutarjontaansa voimakkaasti muun muassa tallennus- ja varmistusjärjestelmien suunnittelupalveluihin sekä EMC ja Veritas -tukeen, Suomesta ja Baltian
maista vastaava Danilotschkin kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää