Valikko

Väitöskirja: liike-elämän ja yliopiston it-yhteistyöstä moraalisia ongelmia

FL Tero Vartiaisen mukaan liike-elämän ja yliopiston välinen yhteistyö it-alalla on vaativaa kaikille osapuolille. Tietojenkäsittelytieteen väitöskirjassaan hän kuvaa informaatioteknologian ammattilaisiksi opiskelevien ja työelämässä toimivien it-ammattilaisten yhteistyöprojektissa kohtaamia moraalisia ongelmia.
Vartiainen tutki tietojenkäsittelytieteiden yliopisto-opintoihin kuuluvaa projektikurssia, jossa opiskelijaryhmät toteuttavat alan kehityshankkeita yrityksille. Hanke voi kohdistua esimerkiksi tietojärjestelmän tai organisaation tietojenkäsittelyprosessien kehittämiseen.

Merkittävimpiä ongelmia ovat tavoitteiden ristiriitoihin ja ihmissuhteisiin liittyvät moraaliset ongelmat, joita syntyy kurssin asetelmasta.

Yliopiston näkökulmasta kurssin tavoitteena on taata opiskelijoiden projektityö- ja johtamistaitojen kehittyminen, kun taas asiakkaiden näkökulma rajautuu lähinnä lopputuotokseen.

- Vaikeimmat moraaliset ongelmat liittyvät ihmisten kohteluun projektityössä. Kaikki osapuolet kokivat toisen yksilön toimintaan puuttumisen vaikeana tilanteena. Myös työtehtävien priorisointi koettiin moraalisesti haastavaksi, Vartiainen selvitti.

Palaute lannistaa opiskelijat helposti

Väitöskirja "Moral Conflicts in a Project Course in Information Systems Education" (Moraaliset ongelmat tietojärjestelmätieteen projektikurssilla) tarkastetaan Jyväskylän yliopistolla lauantaina 12.2.

Vartiainen kartoitti asiakkaiden, opiskelijoiden ja yliopisto-ohjaajien kohtaamia moraalisia ongelmia osallistuvalla havainnoinnilla, haastatteluin, päiväkirjojen, kyselylomakkeiden ja piirrosten avulla. Moraalinen ongelma on tilanne, jossa henkilö kokee, että hän on moraalin näkökulmasta merkittävän valintatilanteen edessä.

Asiakasorganisaationa on erilaisia toimijoita, kuten tietotekniikkataloja (TietoEnator, Sonera, Nokia) tai perinteisiä teollisuuslaitoksia (Metso) sekä pk-yrityksiä. Asiakkaat odottavat opiskelijaprojektilta niitä hyödyttäviä tuloksia. Kurssi toimii asiakkaille myös rekrytointikanavana.

Merkittävimmät asiakkaiden kohtaamat moraaliset ongelmat liittyvät hyötyperustaisten tavoitteiden ristiriitaan yliopiston tavoitteiden ja yksilön kunnioittamisen kanssa.

Yliopisto vaatii asiakkailta oppimis- ja kehittymisnäkökulmien hyväksyntää, sillä opiskelijat ovat vasta ammattiuriensa alussa. Lisäksi asiakas joutuu tasapainoilemaan palautteen antamisen suhteen.

Vartiaisen mukaan on vaikeaa antaa rakentavaa palautetta opiskelijaryhmälle niin, että ryhmän toiminta kehittyy, eikä palaute lannista ryhmän jäseniä, etenkin jos asiakas pyrkii rekrytoimaan opiskelijaryhmän jäseniä palvelukseensa.

Jotkut asiakkaat kokivat moraalisesti haastavaksi sen, että opiskelijan rekrytointi asiakkaan palvelukseen hidastaa opiskelijan opintojen edistymistä ja valmistumista.

Toisen työhön puuttuminen ongelmallista opiskelijoille

Kurssille osallistuu yleensä kolmannen vuosikurssin opiskelijoita, jotka saavat sillä ensikosketuksen it-alan projektityöhön ja aitoon asiakassuhteeseen.

Ryhmän tulee toteuttaa asiakkaan määrittelemä tehtävä ja samalla opiskella projektityötaitoja, kuten ryhmätyötä, suunnitelmallisuutta, johtamista ja viestintää.

Opiskelijaryhmän jokainen jäsen harjoittelee projektipäällikön tehtäviä vuorollaan. Päällikön tehtävien opettelu on vaativaa, etenkin jos ryhmän toiminta on puutteellista, ryhmän jäsenten motivaatio on heikkoa tai jos ryhmässä on henkilöristiriitoja. Vaikeimmat moraaliset ongelmat liittyvät työtehtävien jakamiseen ja toisen opiskelijan toimintaan puuttumiseen.

Opiskelijaryhmän ohjauksessa asiakas ohjaa projektin tehtävää ja yliopisto-ohjaajat projektityötaitojen kehittymistä. Ohjaajat kohtaavat moraalisia ongelmia erityisesti opiskelijoiden suhteen: palautteen antaminen rohkaisevalla tavalla ja yksittäisen opiskelijan toimintaan puuttuminen silloin, kun puuttuminen sinällään voisi vaikeuttaa tilannetta, koettiin vaikeimmiksi ongelmiksi.

Lisäksi ohjaajat, joiden vastuulla ovat yrityskontaktien ylläpito, joutuvat ottamaan kantaa paikallisten yritysten oikeudenmukaiseen kohteluun: edullista työvoimaa ei tule tarjota pelkästään tietyille yrityksille, Vartiainen huomauttaa.

Moraaliset ongelmat raskaita it-ammattilaisille

Vartiainen selvitti myös it-ammattilaisia edustavien asiakkaiden käsityksiä moraalisista ongelmista. Moraalinen ongelma koettiin niin sanottuna pakkotilanteena. Moraalisessa ongelmassa täytyy tehdä jonkinlainen valinta, ja lisäksi moraalisessa ongelmassa joutuu tekemään väärin.

Valinta täytyy tehdä - itse asiassa valinnan tekemättä jättäminenkin on teko. Vaikeimmissa moraalisissa ongelmissa on mukana useampia vahvoja velvollisuuksia tai moraalisia arvoja, joista jokin toteutuu ja jokin toinen jää ratkaisun mukana toteutumatta.

- Eräs haastateltava kertoi esimerkkinä tilanteen, jossa esimies joutuu valmistelemaan henkilöstöön liittyviä päätöksiä. Esimies kokee, että henkilöstön tulisi saada tietää tulevista päätöksistä mahdollisimman pian, jotta he voivat valmistautua muutoksiin. Toisaalta organisaation säännöt saattavat kieltää tiedottamisen ennen kuin päätökset on tehty, Vartiainen kuvailee.

Haastateltavat kokivat moraalisen ongelman henkisesti raskaana mutta myös kehittävänä tilanteena.

Vartiainen kehitti tulosten perusteella ja moraalipsykologian teorian avulla alustavan viitekehyksen moraalisesti onnistuneen projektikurssin läpiviemiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    7. 7

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    10. 10

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää