Kuopion Energia ja Atro aikovat yhdistyä

Kuopion Energia ja Atro kaavailevat energialiiketoimintojensa yhdistämistä. Kuopion kaupunki ja Atro tiedottivat maanantaina, että asiasta on käyty alustavia tunnusteluja.

Suunnitelman mukaan Kuopion Energian liiketoiminnot ja valtaosa henkilöstöstä siirtyisivät Atro-konserniin. Kaupungin omistukseen jäisivät edelleen sähköverkosto sekä kaukolämmön tuotantolaitokset ja -verkosto. Kaupungin omistusosuus Atrosta olisi 10-15 prosenttia.

Osapuolten mukaan järjestely ei aiheuttaisi irtisanomisia. Kuopion Energialla on henkilöstöä noin 200 ja Atro-konsernilla noin 430. Seuraavan kymmenen vuoden aikana noin neljännes henkilöstöstä jää eläkkeelle.

Asia oli maanantaina alustavasti esillä kaupunginhallituksessa. Kaupunginhallitukselta odotetaan neuvottelujen aloittamispäätöstä maalis-huhtikuun aikana. Käytännössä yhdistyminen voidaan toteuttaa aikaisintaan ensi vuoden alussa.

Atro-konserniin kuuluvat emoyhtiö Atro sekä tytäryhtiöt Savon Voima, Savon Voima Lämpö ja Voimatel.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    10. 10

      Peugeotin ja Citroenin toimitusjohtaja: Opel tarvitsee apua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää