Fonecta osti Inoa Suomen

Fonecta on ostanut Inoa Suomen osakekannan Interinfo Holding SCA:lta. Inoa Suomi on nyt Fonectan kokonaan omistama tytäryhtiö ja osa Fonecta-konsernia.
Viime vuonna Inoa oli hakemistoalan kolmanneksi suurin yritys Suomessa noin 20 miljoonan euron liikevaihdolla. Sen palveluksessa on noin 240 työntekijää. Fonectan mukaan yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.

Fonecta-konsernilla on kaupan jälkeen lähes 800 työntekijää Suomessa ja sen liikevaihto nousee Suomessa noin 130 miljoonaan euroon tänä vuonna. Kaupan myötä Fonecta luottaa kasvattavansa etumatkaansa muihin alan toimijoihin. Tänä vuonna Fonectan liikevaihto on arviolta lähes kaksi kertaa suurempi kuin markkinoiden toiseksi suurimman yrityksen.

Fonectalla ja Inoa Suomella on ollut jo lähes kolmen vuoden ajan strateginen yhteistyösopimus koskien internetin yhteystietopalveluita.

Yhtenevät arvot

- Olemme tehneet tiivistä ja tuloksellista yhteistyötä inoalaisten kanssa jo pitkään. Yritystemme arvot ovat hyvin samankaltaiset. Tuote- ja palveluvalikoimamme sekä ydinosaamisalueemme täydentävät erinomaisesti toisiaan, joten Inoan siirtyminen osaksi Fonecta-konsernia on luonnollinen kehitysaskel, muotoilee toimitusjohtaja Heikki Jämsänen Fonectalta.

Kaupan myötä Fonectan tuote- ja palveluvalikoima täydentyy muun muassa yrityksiltä yrityksille suunnatulla b-to-b -puhelinluettelolla ja siihen läheisesti liittyvillä yhteystietopalveluilla, joita Fonecta ei ole aiemmin tarjonnut asiakkailleen.

Yhteystietopalvelut toimialana on keskittynyt voimakkaasti ja nopeasti viimeisten kolmen vuoden aikana Suomessa. Osapuolten mukaan Inoan siirtyminen osaksi Fonectaa on merkittävimpiä järjestelyitä toimialalla.

- Asiakkailtamme kauppa ei edellytä toimenpiteitä, lupaa Inoa Suomen toimitusjohtaja Ilkka Wäck.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää