Applen pomo tienasi taas taalan

Tietokoneyhtiö Applen perustaja ja hallituksen puheejohtaja Steve Jobs laskutti viime vuonnakin yhtiöltä vain yhden dollarin verran palkkaa. Jobs on työskennellyt Applessa dollarin vuosipalkalla siitä lähtien, kun hän palasi yhtiön johtoon vuonna 1997.
Steve Jobs tuntuu nauttivan vaatimattomasta nälkäpalkastaan, tanskalainen talouslehti Børsen kirjoittaa.

Jobsin palkkatiedot selviävät Applen USA:n pörssivalvoja SEC:lle jättämästä tiedotteesta.

Erotukseksi aikaisemmista vuosista Jobs ei viime vuodelta kuitannut Applesta osakkeita, optioita eikä bonuksia. Vuonna 2003 hän sai Applen osakkeita noin 50 miljoonan dollarin arvosta.

Apple on viime aikoina menestynyt erinomaisesti varsinkin mp3-soitinperhe iPodin ansiosta, joten Jobsin ei todellakaan tarvitsisi niuhottaa omista palkkakustannuksistaan.

Lisäksi Jobs johtaa runsaasti rahaa tehnyttä Pixar -animaatiostudiota, jonka hän perusti muutama vuosi sitten. Pixarin mahdollisesti Jobsille maksamista korvauksista ei ole selvyyttä.

Huipputyöstä huippupalkat

Yhdysvalloissa on jo pitkään ihmetelty yritysten huippujohtajien tähtitieteellisiä korvauksia palkkoineen, bonuksineen ja osakeoptioineen.

Esimerkiksi Hewlett-Packardilta lähtemään joutunut Carly Fiorina palkittiin noin 20 miljoonan dollarin kultaisella kädenpuristuksella.

IBM:n Sam Palmisano puolestaan neuvotteli itselleen 14 prosentin palkankorotuksen. Palmisano tienasi viime vuonna kaikkiaan 16,6 miljoonaa dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Vuokra 250–480 euroa – Uusikaupunki helpottaa asuntopulaa parakeilla

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää