Valikko

Yrittäjät eivät lämpene tupon työllistymisvapaille

Suomen Yrittäjät eivät kannata työmarkkinajärjestöjen tupon yhteyteen sorvaamaa sopimusta palkallisesta työllistymisvapaasta. Yrittäjien mielestä se tuo pienille työnantajille menetetyn työpanoksen muodossa miljoonien eurojen lisälaskun ja nostaa työllistämisen kynnystä.

Suomen Yrittäjät jättikin asiasta tänään julkistettavaan esitykseen eriävän näkemyksen.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Jussi Järventauksen mukaan irtisanottujen nopeaa työllistämistä on edistettävä, muta tupossa valittu keino on väärä. Hänen mukaansa se heikentää yritysten halukkuutta palkata uusia ihmisiä ja uudistuksen työllisyysvaikutukset saattavat muodostua negatiivisiksi.

- Pienelle yritykselle koituu menetettynä työpanoksena usean sadan tai jopa tuhansien eurojen lisäkustannukset tilanteessa, jossa on jouduttu irtisanomisiin tuotannollis-taloudellisista syistä. Tämän seurauksena yritykset joutuvat entistä tarkemmin pohtimaan uuden ihmisen palkkaamista, hän sanoo.

Järventaus muistuttaa, että viimeisen kymmenen vuoden aikana uusista työpaikoista yli 70 prosenttia on syntynyt pk-yrityksiin. Vuosina 2003 - 2004 pk-sektorin työllistämistahti alkoi jo hiljentyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    9. 9

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää