Tuotannon pudotus hiljensi myös rekkarumbaa



Raskas liikenne väheni Suomen pääteillä selvästi maaliskuussa, selviää Tiehallinnon tilastoista. Kokonaisliikennemäärät taas jatkoivat kasvuaan tammi-maaliskuussa. Kasvu kuitenkin hidastui verrattuna viime vuoteen.

- Raskaan liikenteen vähenemiseen on monia selityksiä. Osittain raskas liikenne noudattaa teollisuustuotannon kehitystä, joten tuotannon pienentyminen vähentää liikennettä. Kaakkois-Suomessa taas on vaikuttanut Venäjän-kaupan hiipuminen, liikennetietovastaava Reijo Prokkola Tiehallinnosta kertoo.

Kokonaisliikenteen eli henkilö- ja pakettiautoliikenteen sekä raskaan liikenteen määrä jatkoi kasvuaan. Alkuvuoden perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että viime vuoden kasvuluvuista jäädään jälkeen.

Raskas liikenne sen sijaan väheni maaliskuussa liki viisi prosenttia verrattuna edellisvuoden maaliskuuhun. Prokkolan mukaan kuukausittaisissa vertailuissa vaihtelu voi olla suurta.

Tiehallinnon tilastojen mukaan raskas liikenne ei ole kuitenkaan vähentynyt näin paljon yli kahteen vuoteen. Ylipäätään se, että liikennemäärät laskevat eivätkä kasva, on harvinaista.

Prokkolan mukaan huhtikuun tilastoista selviääkin, onko raskaan liikenteen maaliskuun notkahduksessa kyse yhden kuukauden pudotuksesta vai pidemmästä laskevasta kehityksestä.

1

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää