Kännykät vetivät, verkkopuoli virkistyi

Nokian matkapuhelinyksikkö Mobile Phones ylsi alkuvuonna 869 miljoonan euron tulokseen. Liikevoittoprosentti oli 19,2 prosenttia, mikä oli edellisvuoden vastaavaa heikompi.

Verkkopuolesta vastaavan Networksin liikevaihto nousi 1431 miljoonaan euroon ja tulos 221 miljoonaan euroon, joka oli selvästi odotettua ja viime vuoden alkua parempi.

Nokian markkinaosuus matkapuhelinmarkkinoilla oli yhtiön mukaan 32 prosenttia, mikä on hieman ennusteita pienempi. Se on kuitenkin vuoden takaisella tasolla. Viime vuoden lopulla markkinaosuus oli 34 prosenttia.

Nokia toimitti tammi-maaliskuussa markkinoille 53,8 miljoonaa kännykkää. Se oli 20 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa enemmän. Keskimääräinen myyntihinta oli 110 euroa.

Osavuosikatsauksen mukaan markkinaosuus petraantui eniten Kiinassa, Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa. Amerikan mantereilla oli kuitenkin vastatuulta.

Nokian mukaan globaali matkapuhelinmyynti oli alkuvuonna 170 miljoonaa kappaletta, jossa on kasvua viime vuoden tammi-maaliskuusta 20 prosenttia. Koko vuoden matkapuhelinmyynniksi Nokia arvioi 740 miljoonaa kappaletta, joka on selvästi enemmän kuin yhtiön aiempi, runsaan 700 miljoonan kappaleen ennuste.

Verkkomarkkinoiden yhtiö uskoo kasvavan hieman viime vuodesta.

Yhtiön multimedia-yksikkö ylsi viime vuoden pakkaselta 155 miljoonan euron tulokseen, yritysratkaisuihin erikoistunut Nokia Enterprise Solutions pienensi tappionsa 9 miljoonaan euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää