Ementor jauhoi tappiota alkuvuonna

Pohjoismaiden suurimpiin it-konsultteihin ja yrityspalveluita tarjoaviin yhtiöihin lukeutuva Ementor teki ensi neljänneksellä 86,2 miljoonan Norjan kruunun tappion. Tappio johtui Ementorin heikkosta hanketilanteesta ja Tanskan saneeraustoimien kustannuksista.
Ementorin myynti oli tammi-maaliskuussa lähes 972 miljoonaa Norjan kruunua. Laskua vuoden takaisesta kertyi yli 24 prosenttia.

Ementorille tärkeiden konsulttitoimintojen liikevaihto putosi yli 25 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Ementorin mukaan se on viimeiset kaksi viikkoa arvioinut toimintojaan ja ryhtynyt epäkohtien oikaisuun. Toisella neljänneksellä Ementor viilaa myös strategiaansa markkinatilanteeseen ja toimintoihinsa paremmin sopivaksi.

Tanskassa tehdyt henkilöstövaihdokset aiheuttivat Ementorille yli 17 miljoonan Norjan kruunun kustannukset.

Jo Lunder aloitti Ementorin pääjohtajana viime helmikuussa. Tammikuussa Ole Morten Settevik korvasi Steinar Sønstebyn konsernin Norjan toimintojen johtajana.

Maaliskuussa Carsten Dilling otti vastaan Ementor Denmark A/S:n toimitusjohtajan tehtävät Claus Thorsgaardilta.

Ementorin mukaan johtajavaihdokset kuvastavat hallituksen ja uuden johdon sitoutumista yhtiön kannattavuuden kohentamiseksi.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    6. 6

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    7. 7

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    8. 8

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Terrafame sopi 250 miljoonan euron rahoituksesta – sijoittajana Trafigura

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää