IBM hyökkää ongelmien kimppuun

International Business Machines Corp:n pääjohtaja Sam Palmisano aikoo aggressiivisesti käydä jättiyhtiötä vaivaavien ongelmien kimppuun. Näin Palmisano ainakin vakuutti tiistaina kokoontuneelle yhtiökokousväelle. IBM:n ensi neljänneksen tulos oli pettymys, joka heilutteli muidenkin teknoyhtiöiden pörssikursseja.
Pääjohtaja Sam Palmisanon mielestä IBM:n tammi-maaliskuun ongelmat johtuivat lähinnä yhtiöstä itsestään.

- Meillä oli vaikeuksia saada kauppoja päätökseen ensimmäisellä neljänneksellä, Palmisano totesi Wall Street Journalin mukaan.

Palmisano ei kuitenkaan yksilöinyt keinoja, joilla IBM aikoo kammeta tuloksensa takaisin kasvu-uralle. Hän sanoi vain, että yhtiön organisaatiota viritellään uudelleen ja heikkoja lenkkejä karsitaan.

Analyytikot odottavat IBM:n karsivan työpaikkoja erityisesti Euroopassa, jossa kysyntä on kehittynyt heikkoon suuntaan.

Palmisano lupasi yhtiökokousväelle, että hän ja 50 muuta IBM:n huippujohtajaa eivät kuittaa palkankorotuksiaan ja bonuksiaan ennen kuin yhtiön tulos on korjattu. Palmisano sai taannoin 14 prosentin palkankorotukseen jo itsessään muhkeaan tilipussiinsa.

Palmisanon mukaan työntekijöiden palkankorotukset pysyvät voimassa yhtiön tuloksesta huolimatta.

IBM:n osakkeen kurssi kipusi 2,3 prosenttia 76,30 dollariin tiistaina puolilta päivin New Yorkin aikaa. Osake on laskenut noin 25 prosenttia tämän vuoden puolella, Wall Street Journal kirjoittaa.

IBM kertoi tiistaina myös, että yhtiö on ostanut houstonilaisen terveydenhuoltoalan konsultin Healthlinkin. Kauppasummaa ei paljastettu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    8. 8

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää