Stora Enso saneeraa itsensä uuteen tuloskuntoon

Metsäjätti Stora Enso aikoo trimmata itsensä lähivuosina kovaan kuntoon. Yhtiö aloittaa kulukuurin, jolla metsästetään 300 miljoonan euron tuloskohennusta vuoden 2007 puolivälistä alkaen. Euroopan saneerausohjelmaan kuuluvat heikosti menestyvien tehtaiden alasajot ja myynnit sekä henkilöstövähennykset.

Erityistä huomiota kiinnitetään jatkuviin kustannussäästöihin. Yhtiön mukaan parantamisohjelma tulee lisäämään tehokkuutta muun muassa tuotannossa, myynnissä, logistiikassa, hankinnoissa ja hallinnossa.

Stora Enson alkuvuoden tulos jäi analyytikkojen ennusteista. Yhtiö petrasi alkuvuonna tulostaan 83,6 miljoonaan euroon. Liikevaihtoaan se kasvatti 3,15 miljardiin euroon.

Analyytikot odottivat yhtiöltä noin 95 miljoonan euron tulosta. Liikevaihtoennuste liikkui 3,2 miljardissa eurossa.

Stora Enson tulos kuitenkin petraantui hieman viime vuoden vastaavasta jaksosta, jolloin yhtiö teki 79,5 miljoonan euron tuloksen ja hieman yli kolmen miljardin euron liikevaihdon.

Toimitusjohtaja Jukka Härmälä uskoo vuoden alussa Euroopassa nousseiden painopaperin hintojen pysyvän. Mainontaan käytettävien paperilaatujen kysynnän hän arvioi pysyvän hyvänä.

- Päällystetyn ja päällystämättömän hienopaperin kysyntä on paranemassa, mutta ylituotannon takia päällystämättömän hienopaperin arkkihinnoissa on laskupaineita. Tiettyjen päällystettyjen hienopapereiden hinnankorotuksia on kuitenkin ilmoitettu, Härmälä toteaa osavuosikatsauksessa.

Pakkauskartonkien kysyntä on hänen mukaansa pysynyt vakaana Euroopassa. Joidenkin kuluttajapakkauskartonkilaatujen hintoja on korotettu. Aaltopahvipakkausten hinnoissa on sen sijaan laskupaineita.

- Puutuotteiden kysyntä paranee hieman ja hintojen odotetaan pysyvän vakaina, Härmälä linjaa.

Pohjois-Amerikassa mainontaan käytettävien paperilaatujen kysyntä jatkuu Stora Enson toimitusjohtajan mukaan hyvänä. Aikakauslehtipaperin ja päällystetyn hienopaperin hintojen odotetaan nousevan edelleen vuoden toisella neljänneksellä.

Pohjois-Amerikan kannattavuuden parantamisohjelma etenee suunnitelman mukaisesti, Härmälä toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää