Elisan tulos putosi pahasti

Teleyhtiö Elisa teki alkuvuonna 38,9 miljoonan euron tuloksen. Yhtiön tulos putosi roimasti viime vuoden vastaavasta jaksosta, jolloin tulos oli runsaat 56 miljoonaa. Analyytikot uskoivat Elisan tuloksen yltävän noin 46 miljoonaan euroon.
Yhtiön liikevaihto oli aavistuksen viime vuoden tammi-maaliskuuta parempi eli 332,9 miljoonaa euroa. Yhtiö kuitenkin varoittaa, että koko vuoden liikevaihto jää viime vuoden tasosta. Viime vuonna liikevaihtoa kertyi 1,36 miljardia euroa ja tulos ennen veroja oli 213 miljoonaa euroa.

Liikevoittoa Elisa teki 44,7 miljoonaa euroa, mikä on noin neljänneksen viime vuoden vastaavaa vähemmän.

Yhtiön mukaan telealan kilpailutilanne jatkuu Suomessa kireänä. Elisa kuitenkin lupailee kilpailukykynsä paranevan ja kannattavuuden säilyvän hyvällä tasolla. Käytännössä se tietää tiukan kulukuurin jatkumista.

Elisan toimitusjohtajan Veli-Matti Mattilan mukaan liittymien määrä kasvoi alkuvuonna voimakkaasti.

- Menestyimme alkuvuoden kilpailussa hyvin:55 000 matkaviestinliittymän ja 47 000 laajakaistaliittymän lisäykset ovat erittäin merkittävät kovana jatkuneessa kilpailussa. Markkina-asemamme vahvistui ennakoitua enemmän sekä matkaviestintä- että laajakaistamarkkinassa. Tämä lisäsi kustannuksiamme arvioitua enemmän, Mattila toteaa Elisan tulosraportissa.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin Ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää