Valikko

Toimistotilojen pahin vuokrapudotus on takana

Toimistotilavuokrien neljä vuotta jatkunut pudotus on pysähtymässä ainakin osassa Suomea. Helsingin ydinkeskustassa vuokraindeksi on kuitenkin edelleen loivassa laskussa. Pääkaupunkiseudun tilannetta tasaa kuitenkin se, että joillakin alueilla toimistovuokrat ovat kääntymässä nousuun.

Kiinteistötalouden instituutin mukaan markkinoiden piristymistä ennakoi myös uusien vuokrasopimusten lievä kasvu, josta on merkkejä etenkin Helsingissä. Pulmana on kuitenkin edelleen sekä tilojen vajaakäyttö että kysynnän kaksijakoisuus.

Hyvistä tiloista ollaan valmiita maksamaan korkeitakin vuokria, kun taas vanhempiin on hankala löytää vuokralaisia. Positiivisempi vire näyttäisikin toistaiseksi rajoittuvan tiukasti pääkaupunkiseudulle.

- Helsingin ja Espoon vuokrasopimusten lukumäärät ovat olleet kasvussa, ja Espoossa kiinteistösijoittajien tilasalkkujen käyttöaste on kohentunut huomattavasti. Vantaalla toimistovuokrat ovat painuneet hiljakseen alaspäin, ja käyttöasteet heikentyneet. Muualla Suomessa uusia vuokrasopimuksia on solmittu varsin vähän, listaillaan KTI:n katsauksessa.

Liiketilojen kysyntä on sen sijaan säilynyt vahvana. Hyvän sijainnin omaavien tilojen vuokrat ovat jatkaneet nousuaan, eikä tyhjää tilaa ole markkinoilla juuri nimeksikään. Kiivas rakennusbuumi on luonut pelkoja ylitarjonnasta, mutta uusia liiketiloja haalivien kauppiaiden optimismille antaa pohjaa kuluttajien vahvana pysyvä luottamus omaan talouteensa.

KTI:n mukaan meikäläiset markkinat kiinnostavat myös ulkomaalaisia toimijoita. Kyselyyn vastanneista ulkomaisista suursijoittajista yli 75 prosenttia ilmoittaa melko suurella varmuudella tekevänsä uusia kiinteistösijoituksia Suomeen lähimmän kolmen vuoden aikana.

Suomen täkyjä ovat talouden vakaus ja kiinteistömarkkinoiden hyvä tuottotaso. Sijoituskohteita haetaan jatkossa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja kaikista kiinteistötyypeistä.

KTI on suomalaisia kiinteistömarkkinoita tutkiva ja kehittävä riippumaton asiantuntijayritys. Markkinakatsaus julkaistaan kahdesti vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    10. 10

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää