TeliaSonera yhä ilman Cukurova-myyntisopimusta

Teleoperaattori TeliaSonera ei ole vielä allekirjoittanut turkkilaisen Çukurovan yritysryhmän kanssa lopullista myyntisopimusta Turkcellin osakkeiden ostamisesta, tunnustaa TeliaSoneran talous- ja rahoitusjohtaja Kim Ignatius.
- Myyntisopimusta ei ole allekirjoitettu vaan se on liitteenä aiesopimuksessa, jonka olemme allekirjoittaneet. Meillä ei ole auki olevia asioita Çukurovan kanssa, hän vakuuttaa Taloussanomissa.

TeliaSonera teki maaliskuussa 2,4 miljardin euron ostotarjouksen Çukurovan omistamista 27 prosentista Turkcellin osakkeita. Kaupan ehtona on, että Turkin pääomamarkkinalautakunta myöntää TeliaSoneralle erivapauden olla tekemättä pakollista ostotarjousta jäljelle jäävistä Turkcellin osakkeista.

Jos kauppa toteutuu, TeliaSonera omistaa Turkcellin osakkeista 64 prosenttia. Ignatiuksen mukaan TeliaSonera ei ole myöskään lähettänyt Turkin pääomamarkkinalautakunnelle anomusta erivapauden hankkimiseksi.

Kilpakosija ilmaantui

- Teknisesti olisimme voineet tehdä anomuksen jo Turkcellin yhtiökokouksen jälkeen. Osa Çukurovan Turkcellin osakkeista on heidän omistamansa Yapi Kredi -pankin halussa. Niihin Çukorovalla on ollut optio ja nyt tuo optioasia on selkiytynyt.

Alle viikko sen jälkeen kun TeliaSonera ilmoitti sopineensa Çukurovan kanssa Turkcellin osakkeiden ostosta, teki venäläinen monialayhtiö Alfa Group kilpailevan tarjouksen. Maanantaina turkkilainen sanomalehti kertoi, että Çukurova neuvottelee Alfa Telecomin kanssa osakkeiden myynnistä korkeammalla hinnalla.

- Meillä ei ole mitään tietoa Alfa Groupin tarjouksesta, Ignatius sanoo.

Hänen mukaan on täysin turhaa spekuloida Alfan tekemällä kilpailevalla ostotarjouksella. TeliaSoneran ja Çukurovan tekemässä sopimuksessa ei yllättäen ole määritelty hintaa sopimuksen rikkomiselle.

- Sopimuksessa ei ole määritelty mitään summaa sopimussakoiksi, Ignatius sanoo.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää