Cukurova ratkaisemassa Turkcell-kaupat toukokuussa

Turkkilaisen Vatan-lehden mukaan Cukurova aikoo viedä operaattori Turkcellin myynnin päätökseen vielä tämän kuun loppuun mennessä, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Cukurovan edustajaa haastatelleen lehden mukaan yhtiö ei neuvottele korkeammasta tarjouksesta venäläisen Alfan kanssa.
Edustajan mukaan Cukurova on solminut TeliaSoneran kanssa sopimuksen, joka kieltää sitä neuvottelemasta Turkcellista muiden ostajien kanssa.

Milliyet-lehti kertoi pari päivää sitten, että Cukurova kävisi jälleen keskusteluja Turkcell-osuudesta venäläisen Alfa Telekomin kanssa. Alfa antoi tarjouksensa maaliskuussa, viikkoa myöhemmin kuin Cukurova ilmoitti myyvänsä 27 prosentin Turkcell-osuutensa TeliaSoneralle 3,1 miljardilla dollarilla.

Osuuden myynti hyväksyttiin myös Turkcellin toukokuun alun yhtiökokouksessa. TeliaSonera omistaa jo noin 37 prosenttia Turkcellista.

Turkcell on Turkin telemarkkinoiden suurin matkapuhelinoperaattori noin 70 prosentin markkinaosuudella. Asiakkaita oli viime vuoden lopussa runsaat 23 miljoonaa.

TeliaSonera odottaa sopimusta

Teleoperaattori TeliaSonera ei ole vielä allekirjoittanut turkkilaisen Çukurovan yritysryhmän kanssa lopullista myyntisopimusta Turkcellin osakkeiden ostamisesta, tunnustaa TeliaSoneran talous- ja rahoitusjohtaja Kim Ignatius Taloussanomissa.

- Myyntisopimusta ei ole allekirjoitettu vaan se on liitteenä aiesopimuksessa, jonka olemme allekirjoittaneet. Meillä ei ole auki olevia asioita Çukurovan kanssa, hän vakuuttaa.

Ignatiuksen mukaan on täysin turhaa spekuloida Alfan tekemällä kilpailevalla ostotarjouksella. TeliaSoneran ja Çukurovan tekemässä sopimuksessa ei yllättäen ole määritelty hintaa sopimuksen rikkomiselle.

- Sopimuksessa ei ole määritelty mitään summaa sopimussakoiksi, Ignatius sanoo.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Euroopan pörssit lähtivät nousuun Italian vaalituloksen jälkeen

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Italian pankkien osakkeet rymylaskussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää