Valikko

Pörssi ja Rata nuhtelevat Nokiaa tulostiedotuksesta

Pörssi ja Rahoitustarkastus moittivat Nokiaa viime vuoden viimeisen neljänneksen tulostiedotuksesta. Molempien mielestä yhtiön olisi pitänyt antaa odotettua paremmista tulosnäkymistä tietoa jo tammikuussa.

Julkisen huomautuksen antaneen Ratan mukaan Nokian toteutunut tulos ja liikevaihto ylittivät olennaisesti aikaisemmin annetut ennusteet ja vaikuttivat myös osakkeen arvoon.

Helsingin pörssin kurinpitolautakunta on puolestaan antanut Nokialle varoituksen pörssiyhtiön tiedonantovelvollisuuden rikkomisesta.

- Nokian loka-joulukuun osakekohtainen tulos oli selvästi yhtiön omaa arviota parempi. Pörssin kurinpitolautakunta katsoo, että Nokia ei julkistanut tuloksen poikkeamista ennusteesta "ilman aiheetonta viivytystä", tiedotteessa todetaan.

Lautakunnan mukaan toteutuneen tuloksen poikkeama ennusteesta on merkittävä.

Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen kommentoi uutistoimisto Startelille, että yhtiössä tutustutaan nyt Ratan huomautukseen ja pohditaan, tehdäänkö siitä valitus hallinto-oikeuteen. Hänen mukaansa Ratan päätös oli yhtiölle yllätys.

Omassa vastineessaan yhtiö tähdentää, että positiivisen tulosvaroituksen antaminen tammikuun alussa olleilla tiedoilla olisi antanut Nokian tilanteesta epätäydellisen kuvan.

Nokia arvioi lokakuun puolivälissä julkistamansa osavuosikatsauksen yhteydessä, että yhtiön liikevaihto asettuisi viimeisellä neljänneksellä 8,4-8,6 miljardiin euroon ja osakekohtainen tulos 0,16-0,18 euroon.

- Nokia ei julkistanut muita arvioita tai tietoja tuloskehityksestään ennen tilinpäätöstiedotetta 27. tammikuuta. Nokian viime vuoden viimeisen neljänneksen osakekohtainen tulos ylitti kuitenkin lähes 30 prosentilla yhtiön aiemmin julkistaman arvion. Liikevaihto oli 9,1 miljardia euroa ja yli 5 prosenttia suurempi kuin edellisessä osavuosikatsauksessa esitetty 8,6 miljardin euron arvio, Rata toteaa.

Arvopaperimarkkinalain mukaan julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijan on ilman aiheetonta viivytystä julkistettava ja toimitettava asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle tiedoksi kaikki sellaiset päätöksensä sekä liikkeeseenlaskijaa ja sen toimintaa koskevat seikat, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan arvopaperin arvoon.

Nokialla on oikeus valittaa Ratan päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitusaikaa on kesäkuun lopulle saakka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää