Amerikkalainen valittiin Maailman yrittäjäksi

Amerikkalainen Wayne Huizenga palkittiin Monte Carlossa lauantai-iltana Maailman yrittäjäksi. Konsulttiyhtiö Ernst&Youngin järjestämään Maailman yrittäjyyskisaan osallistui Suomesta Marimekon toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen.

-Myös minä pidin Huizengaa ennakkosuosikkina. Jo Monte Carlon loppukisaan pääseminen oli minulle arvokas saavutus, sanoi Suomessa kansallisen yrittäjyyskilpailun voittanut Paakkanen.

Hän astui palkintojenjakotilaisuudessa Monacossa lavalle Jukka Rintalan tilaisuuteen vartavasten suunnittelemassa pitkässä mustassa iltapuvussa. Huizenga oli ylivoimainen 33:n eri maata edustavan yrittäjän joukossa.

Hän on ainoa yrittäjä, joka on vastuussa kuudesta New Yorkin pörssissä noteeratusta yhtiöstä ja on perustanut kolme maailman suurimpiin yrityksiin kuuluvasta yhtiöstä. Huizengan tunnetuimpiin yhtiöihin kuuluu videoviihteen Blockbuster-yritys, jonka hän on nyttemmin myynyt.

Hän on omistanut myös kolme amerikkalaista urheilujoukkuetta. Huizengan yrittäjyyteen kuuluu perustaa ja rakentaa yhtiöitä ja myydä niitä sitten edelleen.

Aloitti kuorma-auton kuljettajana -Minulla on ollut valtava etu perustaa yhtiöni Yhdysvalloissa. Kun kotimarkkinat ovat jo lähtökohdiltaan suuret, tulee siitä heti valtava etulyöntiasema, Huizenga sanoi Taloussanomille Monacossa.

Huizenga on amerikkalainen selviytyjä. Hollannista alunperin tulevan perheen vesa aloitti kuorma-auton kuljettajana tienata lisätuloja, kun isän yritykset menivät konkurssiin. Nyt hän on lahjoittanut sata miljoonaa dollaria Etelä-Floridassa hyväntekeväisyyteen.

Maailman yrittäjäksi valitaan henkilö, joka on vastuussa taloudellisesti menestyvästä yhtiöstä. Tuomarit tarkastelevat yrittäjän persoonaa, liikeideaa ja sosiaalista vastuuntuntoa.

Paakkasen osallistumiseen antoi loppupotkua pääministeri Matti Vanhasen lähettämä onnitteluviesti suomalaisen yrittäjyyden lipunkantamisesta kansainvälisessä kovassa sarjassa. Paakkanen valitsi Finlandian musiikiksi, jonka sävelillä hän astui lavalle loppukilpailussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää