Nokia ja Intel kehittävät Wimax-teknologiaa

Matkapuhelinjätti Nokia ja siruvalmistaja Intel kertoivat perjantaina ryhtyvänsä yhdessä kehittämään langatonta Wimax-laajakaistateknologiaa. Yhteistyö ulottuu kannettavista päätelaitteista ja verkkoinfrastruktuurista tukiasemien sijoitteluun ja käyttäjämarkkinoiden luomiseen.

Nokian mukaan Wimax-teknologia mahdollistaa suuren kapasiteetin langattomat laajakaistayhteydet kaupunkialueilla. Sen avulla parannetaan yhtiön mukaan verkkojen tietoliikennepalveluja ja täydennetään olemassa olevien 3G-verkkojen ominaisuuksia.

- On rohkaisevaa, että Nokian kaltainen osaava innovaattoriyhtiö panostaa Wimaxin ja muiden langattomien laajakaistateknologioiden saamiseen suuren yleisön käyttöön yleisille markkinoille, Intelin Mobility Groupin johtaja Sean Maloney kommentoi.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan yhteistyö Nokian kanssa saattaa tasoittaa Intelin tietä matkapuhelinten prosessorimarkkinoille, jonne yhtiö on pyrkinyt jo vuosia. Maloney kertoi viime viikolla, että ensimmäinen yhtiön prosessorilla varustettu matkapuhelin tulee myyntiin Euroopassa tällä viikolla. Mobiilioperaattori O2:lle myyntiin menevien Intelin Manitoba-prosessorilla varustettujen puhelinten valmistajaa ei tuolloin paljastettu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää